Kirjoittaja: Fay
Varoitukset: Voi sisältää kohtauksia, jotka eivät sovi perheen pienimmille.
OSA 4
Keitaalla vallitsi kiireinen ilmapiiri etsintäpartion kokoamisen vuoksi. Tim, Andy ja Kevin olivat juuri saapuneet kotiin, kun Vivian juoksi heitä vastaan huutaen Suzannen kadonneen. Pojat etsivät lähes tunnin tyttöä ympäri keidasta, mutta ymmärsivät lopulta tämän lähteneen aavikolle. ”Mitä hittoo se likka oikee aattelee!” Kevin oli raivoissaan seisoessaan Jasonin huoneessa tunnelin suuaukon vieressä. ”Se tapattaa ittesä, ellei Jason ehi tappaa sitä ensin!” Vivian pyöräytti Kevinin ympäri ja katsoi tätä vihaisesti: ”Vaik Jason onki muututtuaan kylmä ja raaka, se ei tarkota, ett sä saisit puhuu siitä tolla äänensävyllä. Se ei ikinä vahingoittas Suzannea tahallaan. Mä en tiiä mikä sua riepoo, mut Jason kyllä tietää.” Vivian tuhahti vihaisesti ja lähti muuta sanomatta ulos etsimään etsintäpartion jäseniä. Kevin oli hetken vaiti ja mietti tytön sanoja. Sitten tämä juoksi Vivianin perään ja otti varsin kovakouraisesti kiinni tytön olkavarsista: ”Sä tiesit Jasonin kyvystä tietää muiden ajatukset siitä? Mix vitussa sä et kertonu mulle?!” Vivianin silmät olivat niin vihaiset tytön kääntyessä katsomaan Keviniin, että poika päästi irti ja perääntyi hieman: ”Jason pyysi minua olemaan kertomatta. Se sanoi, ett sun ei tarvii tietää.” Andy oli seurannut tilannetta ja asteli nyt lähemmäs: ”Sillä seikalla ei oo nyt mitään välii... Ja, jos Suzanne löytää Jasonin, se on varmaan jo palannu ennalleen. Mut hoidetaan nyt se etsintäporukka kasaan. Kumpikaan karkulaisista ei selvii vuorokauttakaan siinä kuumuudessa.” Tim asteli paikalle ja virnisti: ”Mennään samaa reittii ku nekin. Molemmat on menny sitä tunnelii pitkin.” Vivian nyökkäsi ja lensi pois.
Noin tuntia myöhemmin kymmenen henkilöä laskeutui kuiluun mukanaan lääkintätarpeita, vettä ja ruokaa. Joukon edellä kulki kymmenvuotias Lori, joka hohti kirkasta valoa koko kehonsa alueelta ja yhdeksäntoistavuotias Sheri, joka omasi joukon parhaan kuuloaistin. Tytöt olivat sisaruksia ja Lori oli hohdettaan lukuun ottamatta normaali. Sheri taas oli vartaloltaan normaali, mutta tällä oli tassut jalkaterien paikalla ja päässään kauriin sarvet. Lisäksi tytöllä oli täysin valkoiset silmät ja tämä olikin sokea. Lori talutti sisartaan kertoen esteistä, joita Sheri ei itse kuullut. Sisarusten perässä astelivat Andy, Tim ja Vivian. Kevin oli jäänyt joukon viimeiseksi Adamin kanssa. Adam oli lähes kaksi ja puoli metriä pitkä sorkkajalkainen poika, jolla oli sulkapeitteiset siivet selässään ja kaksi paria käsiä. Melissa ja Tiffany kävelivät Vivianin kanssa, joka oli jättäytynyt jälkeen kertoakseen kaikesta tapahtuneesta. Melissa oli kentaurimainen tyttö, jolla oli kauriin vartalo ja surulliset smaragdinvihreät silmät. Tämän äiti ei ollut selvinnyt raskaudesta. Tiffanyn keho puolestaan muodosti verta liian nopeasti, mutta muuten tämä oli silmiään lukuun ottamatta normaali; tytön silmät olivat verenpunaiset. Kuten Adamkin, Tiffany ja Melissa olivat kahdeksantoistavuotiaita. Joukon keskellä käveli hiljaa kenenkään häiritsemättä poika, joka omasi röntgenkatseen. Tämä oli kuusitoistavuotias Brendan, joka oli iholtaan hieman sinertävä ja kasvoiltaan käärmemäinen. Brendan ei vapaaehtoisesti suostunut tulemaan ihmisten pariin kuin, jos joku oli hengenvaarassa; ja ainut, jolle poika puhui, oli Jason.
Etsijöiden edetessä hitaasti pimeällä aavikolla, Suzanne teki kaikkensa saadakseen Jasonin pysymään tajuissaan. ”Jason... Yritä nyt pysyy hereillä... Älä jätä mua yksin tänne...” Tyttö huomasi kyyneleiden valuvan poskillaan ja yksi tippui pojan otsalle. Jason vavahti ja avasi silmänsä: ”Mix... sä... ...itket... Suzanne?” Suzanne silitteli pojan hiuksia: ”Mua pelottaa Jason... Mä pelkään, ett jos sä nyt nukahat, sä et enää herää... Mä en haluu, ett sä kuolet...” Jason hengitti raskaasti ja yskähti; jälleen verta. Samassa Suzanne tunsi pojan lihasten jännittyvän ja tämä alkoi haukkoa henkeä: ”Suzanne...” Jason ei ollut edes tiennyt tällaisesta kivusta. Kouristus kävi läpi koko kehon ja lopulta poika menetti tajunsa. Suzanne oli tarttunut Jasonin käteen ja tunsi nyt pojan otteen herpaantuvat. Tyttö itki ja silitteli Jasonin hiuksia: ”Oo kiltti ja herää... Jason, älä jätä mua tänne yksin...”
Lori oli ensimmäinen, joka saapui pitkän ja rasittavan taipaleen jälkeen dyynin huipulle Sheri perässään. Suzanne luuli näkevänsä näkyjä, kun kirkas loiste ilmaantui dyynin laelle. Jason oli herännyt aivan hetkeä aiemmin ja tytön henkäisyn kuullessaan avasi silmänsä; helpotus purkautui kyyneleinä. Lori tähyili alas ja kääntyi huutamaan muille, jotka vielä kiipesivät ylöspäin: ”Nyt löytyi! Jason on loukkaantunu!” Kevin oli pudota alas dyynin reunalta, jolle oli juuri päässyt: ”Mitä?! Jason!” Kukaan ei ehtinyt tehdä mitään ennen kuin Kevin oli jo loikkimassa ketterästi rinnettä alas. Nähdessään kuinka kalpea Jason oli, Kevin pudottautui polvilleen tämän viereen: ”Jason?” Jason avasi silmänsä: ”Kevin... Anna... ...anteex...” Kevin puristi Jasonin kättä: ”Anna sä anteex mulle...” Suzanne kuunteli liikuttuneena poikia samalla, kun katseli muiden alastuloa. Vivian ja Adam lennähtivät alas nopeasti ylitettyään samalla koko dyynin ja Lori pääsi alas Melissan selässä. Brendan laskeutui yhtä matkaa Tiffanyn ja Andyn kanssa; ja viimeisenä tulivat Tim sekä tämän ohjaama Sheri. Suzanne hymyili kiitollisena Vivianille, kun tämä laski viittansa tytön harteille. Brendan kiirehti Jasonin luo: ”Ota nyt iha iisisti Jason. Mä katon mikä mättää...” Jason vavahti Kevinin kokeillessa tämän polvea: ”Brendan...” Brendan laski kätensä Jasonin olalle: ”Iha hiljaa nyt...” Hetken Brendan katseli ystävänsä kylkeä ja nousi ylös: ”Kevin...” Kevin yllättyi, kun Brendan kutsui tämän luokseen hieman kauemmas muista. Pojan vakava ilme ei vain luvannut hyvää. ”Kevin, mä en voi vannoo selviix Jason ees keitaalle asti. Se on ihan paskana... Toinen keuhko puhki, kaikki oikeen puolen kylkiluut murskana, verenvuoto pahenee...” Kevin ei ollut uskoa korviaan: ”Mitä sä puhut?! Jason selvii!” Puhuessaan Kevin tarttui Brendania rinnuksista ja nosti tämän ilmaan. Jason kuuli Kevinin huudon ja tarttui Suzannen käteen: ”Kevin...” Jasonin ääni sai Kevinin päästämään Brendanin irti ja pojat palasivat Jasonin luo. Kevin polvistui maahan ja Jason katseli tätä hetken: ”Kevin... ...Usko... ...Brendania... ...Se... tietää...” Jason sulki silmänsä ja yskähti; nyt muutkin näkivät veren. Suzanne oli lähes varma, että Kevin kyynelehti. Kevin kääntyi Adamin puoleen: ”Pystytsä viemään Jasonin keitaalle?” Adam nyökkäsi ja asteli lähemmäs. Kevin puristi hellästi Jasonin olkapäätä: ”Koeta kestää kamu. Sä pääset kohta kotiin.” Adam nosti Jasonin varovasti neljän käsivartensa varaan: ”Mennäänhän nyt.” Suzannekin nousi ylös ja silitti kevyesti Jasonin hiuksia tämän haukkoessa henkeä noston tuoman kivun takia. ”Älä sit luovuta Jason... Nähään pian.” Adam kohosi siivilleen ja lähti lentämään keidasta kohti juuri, kun aurinko nousi.
Kevin kuivasi silmänsä ja katsahti Brendania: ”Sorry se äskeinen...” Brendan nyökkäsi ja lähti kiipeämään dyynille: ”Kuus tuntii aikaa päästä kotiin tai paistutaan tänne.” Suzanne ihmetteli miksi kaikki suhtautuivat Brendanin puheeseen kuin tämä olisi puhunut ensimmäistä kertaa eläissään. Vivian asteli nyt hieman kauemmas ja kääntyi katsomaan taakseen: ”Tuutsä Suzanne? Mä kyl ymmärrän jos sua väsyttää... Taisit valvoo koko yön. Millon sä löysit Jasonin?” Suzanne kiirehti Vivianin luo: ”Just ennen pimeen tuloo... Oli jo tosi hämärä...” Lori ja Melissa astelivat vieretysten paikalle Sherin seuratessa Tiffanyn kanssa. Melissa hymyili Suzannelle Vivianin esitellessä heidät toisilleen: ”Oli hyvä, että olit Jasonin kanssa. Hän ei olisi kestänyt koko yötä yksin. Me mennään Lorin kanssa edeltä, tuutsä Vivian?” Vivian vilkaisi Suzanneen, joka nyökkäsi: ”Mene vain. Vie terveisiä Jasonille.” Vivian nyökkäsi ja nousi lentoon: ”Mennään sitten. Nähdään keitaalla.” Lori kiipesi Melissan selkään: ”Oli kiva tavata Suzanne. Nähdään kotona!” Sheri ja Tiffany hymyilivät iloisesti: ”Älä huoli. Kaikella on tapana sujua hyvin lopulta.” Sheri taputti Suzannea olalle ja samalla veti tämän mukaansa kotimatkalle. Brendan odotteli jo dyynin toisella puolella ja, nähdessään tyttöjen tulevan, lähti hitaasti astelemaan kotia kohti. Andy, Tim ja Kevin astelivat vaitonaisina muiden jäljessä.
Noin viisi tuntia myöhemmin Suzanne ja muut palasivat keitaalle. Vivian odotteli heitä asuinrakennuksen edessä: ”Hyvä, ett tulitte. Adam oli tuonu Jasonin jo yli kolme tuntii sitten ja vieläkin sitä hoidetaan. Tarviivat sun apuus Brendan.” Brendan nyökkäsi ja lähti sairaalaa kohti. Suzanne veti Vivianin syrjään: ”Miten Jason voi?” Vivian pudisti päätään: ”Ei hyvin... Moni ei oo toiveikas...” Suzanne ei voinut estää kyyneleitä tulemasta, eikä Vivian tiennyt mitä tehdä. ”Shh... Suzanne... Sä oot levon tarpeessa. Tulehan nyt.” Vivian talutti tytön mukanaan lepäämään tämän huoneeseen. ”Mä tuun sit hakee sut, ku Jasonin luo voi mennä. Lepää nyt.” Suzanne nyökkäsi ja asettui vuoteelle; väsytti, mutta huoli oli liian suuri, jotta nukahtaminen olisi ollut mahdollista. Lopulta väsymys vei kuitenkin voiton ja Suzanne nukahti.
Aurinko oli juuri laskemassa, kun Vivian juoksi kaviot kopisten Suzannen huoneeseen: ”Suzanne! Suzanne herää! Jason voi jo suht hyvin! Sen luo voi mennä nyt!” Suzanne oli pudota sängyltä Vivianin huudot kuullessaan ja kiiruhti nopeasti tämän perässä sairaalalle. Brendan asteli ulko-ovella tyttöjä vastaan ja nyökkäsi Suzannelle: ”Jason selvii, mut parantuminen vaatii aikaa... Se on tuolla perällä, yksityishuoneessa.” Suzanne hymyili pojalle: ”Kiitti kaikesta Brendan.” Vivianin yllätykseksi Brendan vastasi hymyyn: ”Kiitti sulle Suzanne...” Poika nyökkäsi Vivianille ja asteli pois ennen kuin Vivian ehti sanoa mitään. Suzanne hymyili iloisesti ja veti Vivianin liikkeelle. Kun tytöt astuivat huoneeseen, jossa Jason oli, heidän ilmeensä vakavoitui. Poika lojui vuoteella kalman kalpeana ja Suzanne huomasi letkun tämän nenässä. Kevin istui pää käsiin painettuna vuoteen vierellä ja huomasi tytöt vasta, kun nämä olivat jo aivan tämän vieressä. Vivian katseli Keviniä arvioivasti ja huokaisi: ”Kevin... Sä et oo vieläkään levänny yhtään... Nyt tuut mun mukaan.” Vivian veti Kevinin ylös ja ovelle: ”Mä tuun takas myöhemmin.” Suzanne istuutui tuolille ja katseli Jasonia; pojalla oli peitto vain vyötärölle saakka, joten tyttö näki koko vartaloa ympäröivän siteen, joka alkoi pikkuhiljaa punertua kyljen kohdalta. Samassa ovi aukeni ja Tiffany asteli sisään: ”Hei! Aattelin tuoda lahjan.” Tiffany hymyili ja näytti veripussia kädessään: ”Tätä riittää. Ja, kun ei ole veriryhmää... No ainakin olen hyödyksi. Älä huoli Suzanne, tää ei aiheuta muutosta.” Tiffany asteli Jasonin vasemmalle puolelle ja otti tämän vasemman käden: ”Suzanne, antaisitko sen pullon takaasi?” Suzanne ojensi Tiffanylle lasisen pullon, jossa oli kirkasta nestettä: ”Mitä tää on?” Tiffany naurahti: ”Viinaa... Se tappaa tautienaiheuttajia... Ja antaa kunnon kännit...” Suzanne hymyili: ”Jaaha, että silleen... Kännit mielessä.” Tiffany nauroi hetken, mutta vakavoitui pian: ”Ei ennen Jasonin toipumista.” Tiffany puhdisti pojan kämmenselän ja pisti neulan suoneen: ”Sorry, Jason... Ei oo tarkotus satuttaa...” Suzanne näki kyyneleet Tiffanyn silmissä ja tiesi tämän välittävän Jasonista; enemmän kuin ystävä välittää. ”Tiffany... Onx sun ja Jasonin välillä jotain?” Tiffany hymyili haikeasti: ”Jason ei oo päästäny ketään lähelleen, ei koskaan... Se viihtyy yksin aavikolla...” Suzanne katseli, kuinka Tiffany kiinnitti tiputuksen, ja siirsi sitten katseensa Jasonin kasvoihin: ”Mikä tuo letku on?” Tiffany huokaisi hiljaa: ”Se menee mahalaukkuun. Emme osaa valmistaa ravinneliuoksia, kun ei oo välineistöö, joten ravinteita ei voi tiputtaa kuten verta... Six pitää valmistaa helposti sulavia ja ravinteikkaita ”vellejä” tai juomia, jotka sitten annetaan ton kautta, kunnes pystyy ite syömään...” Suzanne pudisti päätään: ”Näyttää tosi epämiellyttävältä...” Tiffany nyökkäsi: ”Se on. Ei tee mieli liikkuu... Laitto on se ikävin juttu... Yleensä on tajuton tai silleen, ku tää letku laitetaan, mut nyt Jason piti nukuttaa ja se ei voinu juoda mitään... Niin kerrottiin mulle, ku tulin tänne...” Suzanne ymmärsi hyvin mistä Tiffany puhui: ”Siis teillä on joku nukuttava juoma ja Jason sai sen ton letkun kautta...” Tiffany nyökkäsi: ”Niin kuulin, mut nyt mun pitää jo mennä. Nähään taas.” Suzanne nyökkäsi ja Tiffany poistui nopeasti. Jason hengitti hyvin hiljaa ja hitaasti, eikä Suzanne tiennyt mitä olisi voinut tehdä pojan hyväksi. Tyttö otti Jasonin käden omansa ja silitteli tämän hiuksia: ”Mä olin tosi huolissani susta... Ja oon vieläki... Jason, lupaa, ett paranet.” Suzanne istui Jasonin vierellä koko yön ja puheli tälle silloin tällöin. Vivian oli käynyt nopeasti ennen puolta yötä, mutta oli sanonut menevänsä vahtimaan, että Kevin todellakin lepäsi. Yö sujui rauhallisesti; vain kerran Tiffany kävi vaihtamassa veripussin.
Osassa 5: Vaikka kaikki näyttääkin valoisammalta niin keitaan ongelmat eivät ole vielä ohi...
Taakse päin kiitos...
Seuraavaan, nyt heti!!