Kirjoittaja: Fay
Varoitukset: Saattaa sisältää kohtauksia, jotka eivät ole suositeltavia perheen pienimmille.
OSA 5
Aamulla Suzanne heräsi siihen, että Jason puristi hellästi hänen kättään. Poika oli yhä normaalia kalpeampi ja hyvin väsyneen näköinen. ”Sä oot hereillä. Mikä on vointi? ...Sorry... Sä et voi viel puhuu...” Suzanne oli niin innoissaan, että läpi lääkeunen jättämän pilvenkin Jason ihmetteli tytön puheen paljoutta. ”Oota ihan vähän Jason... Mä tuun kohta takas...” Suzanne juoksi ulos huoneesta ja oli törmätä Adamiin, joka seisoi selin oveen päin. ”Adam! Jason on hereillä! Tuu nyt!” Suzanne veti kummastuneen pojan mukaansa ja molemmat kiirehtivät Jasonin huoneeseen. Adam oli yllättynyt: ”Jason. Jo nyt hereillä... Jaksatko jo syödä ite tänään...?” Jason olisi halunnut vastata myönteisesti, mutta tiesi, ettei jaksaisi tai pystyisi nielemään mitään muuta kuin vettä... Varovasti Jason pudisti päätään ja Adam nyökkäsi: ”Niin arvelinkin. No hoidetaan tää pois alta nyt, niin sit voidaan poistaa tuo letku.” Adam poistui ja palasi pian Tim mukanaan. ”Hei Jason. Hoidetaan homma kunnialla... Moi Suzanne! ...Tota viittisitsä oottaa ulkopuolella...? Ois helpompi Jasonille...” Suzanne nyökkäsi ja hymyili rohkaisevasti Jasonille: ”Sanokaa sit, ku saa tulla takas.” Tyttö poistui ja Jason sulki silmänsä. Timin kädet tuntuivat molemmin puoli päätä ja remmit kiristyivät ranteisiin ja nilkkoihin. Onneksi se olisi nopeasti ohi. Timin ote lujeni ja letku liikahti hieman: ”Sorry Jason, mut on pakko vetää pois ja laittaa takas... Tukossa...” Jason vavahti, kun Adam veti letkun pois; se oli todella ikävä tunne, mutta pahempaa oli tulossa. Jason avasi silmänsä ja näki Adamin puhdistavan letkua: ”Tim...” Tim irrotti otteensa ja katsoi Jasonia kysyvästi: ”Mitä nyt? Sun on pakko saada ravinteet tänäänki. Mä oon pahoillani, mut se oli menny tukkoon...” Jason keskeytti Timin: ”Tim... Laittakaa... se... suun... kautta. Ja antakaa... olla... Mä... taian... olla... aika... poikki.” Tim katsoi Adamia: ”Adam, kuulitsä?” Adam nyökkäsi: ”Jep! Jos sä niin haluut Jason... Mut se on tosi ikävä sun kannaltas... Oksennusreaktio ja...” Jason sulki silmänsä: ”Mä... pyydän... Ei enää... nenän... kautta...” Adam nyökkäsi: ”Ok... Jos niin ehdottomasti haluut. Suu auki Jason.” Tim tiukensi otettaan ja Jason avasi suunsa. Adamin toiset kädet varmistivat, ettei Jason sulkisi suutaan, ja toinen pari työnsi letkun pojan nieluun. Jason tunsi letkun liikkeet ja kouristukset saivat kivun kovenemaan. Lopulta letku kuitenkin oli paikoillaan ja Adam päästi irti antaen Jasonin sulkea suunsa niin kiinni kuin mahdollista. Adam asetti suppilon letkun suulle ja kaatoi vellimäisen aineen letkuun; ja varmisti, ettei tukoksia syntynyt kaatamalla letkuun myös lasillisen vettä. Tämän jälkeen Adam veti letkua hieman poispäin, jotta letkunpää olisi ruokatorven puolella. Tim irrotti otteensa ja avasi remmit vieden ne samalla pois: ”Ok... Se meni hyvin Jason.” Adam pyyhki hikeä Jasonin kasvoilta: ”Tosi hyvin. Vaihdetaan vielä tuo side.” Jason vavahti Timin irrottaessa sidettä, mitähän hänelle oli tehty nukutuksen jälkeen? Adam nosti Jasonin käsivarsiensa varaan ja Tim sai siteen pois tämän alta. ”Tää sit kirvelee, mut haava pitää puhistaa.” Adam laski Jasonin vuoteelle ja Tim alkoi puhdistaa koko kyljen mittaista leikkaushaavaa alkoholiin kostutetulla kankaalla. Jason avasi silmänsä ja Adam näki niissä kyyneleitä: ”Taitaa koskee kovasti... Yritä kestää Jason, se on kohta ohi.” Jason nyökkäsi lähes huomaamattomasti, ettei liikauttaisi letkua suussaan. Lopulta, iäisyyksiltä tuntuneiden minuuttien jälkeen, Tim lopetti haavan puhdistamisen ja asetteli sen kohdalle pehmyttä kangasta: ”Se vuotaa vieläki... No, kyl se siitä asettuu.” Adam nosti Jasonin jälleen käsivarsilleen ja Tim sitoi siteen paikoilleen. Adam laski pojan takaisin vuoteelleen ja pudisti päätään huolestuneen näköisenä: ”Sä oot laihtunu Jason... Sun pitäs syödä enemmän...” Pojat hymyilivät ystävälleen ja Tim taputti tätä olalle: ”Kunhan jaksat taas syödä, alkaa lihotuskuuri.” Adam avasi oven ja nyökkäsi Suzannelle, että tämä sai nyt tulla. Jason katseli väsyneenä tyttöä vuoteensa vierellä. Kuinka Suzanne pystyi olemaan niin avoin kaikelle, vaikka oli maan alta? Suzanne hymyili vuoteella lojuvalle ystävälleen: ”Nuku vaan Jason. Sä oot unen tarpeessa.” Jason sulki silmänsä ja tyttö silitteli tämän hiuksia. Adam ja Tim poistuivat hiljaa ja sulkivat oven perässään. Suzanne jäi kahden nukkuvan pojan kanssa.
Kevin astui hiljaa huoneeseen ja nyökkäsi Suzannelle. Oli jo iltapäivä, eikä Jason ollut herännyt kertaakaan. Suzanne hymyili Kevinille: ”Jason toipuu kyllä.” Kevin vain nyökkäsi ja istuutui vuoteen toiselle puolelle. Tyttö huomasi tämän syyttävän itseään jostakin ja katsoi kysyvästi poikaan, joka oli painanut päänsä käsiinsä: ”Onx jokin vialla Kevin?” Kevin kohotti katseensa ja Suzanne näki pojan silmien olevan kyyneleissä. ”Oli mun syy, ett tää kaikki yleensäkin tapahtu... Jos en ois ylipuhunu Jasonia juomaan mun verta ennen sitä tappeluu...” Kevinin puhuessa ovi oli auennut ja kenenkään huomaamatta Andy oli astunut sisään. Poika pudisti päätään: ”Jos se ei ois juonu ennen tappeluu, se ois luultavasti täällä kute nytkin. Tai sit se ois kuollu. Jason ei tappele hyvin omana ittenään... Aseet hidastaa sitä.” Suzanne nyökkäsi: ”Toi on totta. Sä et voi syyttää ittees tästä, Kevin. Tää oli onnettomuus.” Kevin painoi päänsä: ”Se, ett Jason puri sua, ei ollu onnettomuus... Ja mä oisin voinu estää sen.” Suzanne pudisti päätään: ”Sä et ois voinu tehdä mitään... Se tapahtu niin nopeesti ja täysin yllätyksenä. Mä oisin ite voinu olla varovaisempi, mut en ollu. Siitä ei voi syyttää Jasonia, eikä varsinkaan sua Kevin.” Andykin nyökkäsi: ”Totta. Huomenta Jason, vai pitäskö sanoo iltapäivää? Taisit nukkuu pitkään?” Suzanne ja Kevin näyttivät menevän hämilleen huomatessaan Jasonin olevan hereillä. Jason katseli väsyneesti Andya, joka oli astellut sängyn päätyyn. ”Sorry, ku en tullu jo aiemmin, mut olin tuol haavottuneiden apuna.” Andy astahti lähemmäs ja tarttui Jasonin ojentamaan käteen: ”Sä näytät voivan jo vähä paremmin.” Jason nyökkäsi varovasti ja Suzanne hymyili säälien: ”Enpä haluis olla sun tilassa... Tuo näyttää vielä kauheemmalta ku se nenässä ollu letku...” Kevin oli kuunnellut hiljaa muita, mutta nyt tämä ei jaksanut enää: ”Jason, mä tuun sit myöhemmin...” Andy katsahti Kevinin perään kummastuneena: ”Mikäs sille tuli?” Samalla oven avauksella sisään astui Tim: ”Jos minulta kysyt, niin pilasitte sen yrityksen kieriä itsesäälissä. Moi taas Jason.” Suzanne ei voinut olla nauramatta ja Andykin hymyili iloisesti: ”Siitäs sai. Moinen synkistely ei saa aikaan kuin Jasonin päänsäryn.” Jason oli sulkenut silmänsä, kun Kevin oli lähtenyt, ja Suzanne huomasi tämän kalvenneen: ”Mikä Jasonilla on?” Andy kumartui ystävänsä puoleen ja Tim kiirehti hakemaan Adamin paikalle. Jason ei näyttänyt kärsivän kivusta ja sen vahvisti Adamin reaktio. Poika kääntyi saman tien ovelta takasin: ”Ajatustenlukija tänne ja saatanan äkkiä!” Andy puristi Jasonin kättä ja pian paikalle saapui seitsemänvuotias pikkutyttö, jolla oli keijunsiivet selässä. Tyttö asteli suoraan Jasonin luo ja Andy luovutti paikkansa tälle. Tyttö otti Jasonin käden käsiensä väliin ja oli aivan hiljaa. ”Jason sanoo Kevinin aikovan jotain tyhmää... Kevin oli ajatellu: ’Onnex sä jäät pitää huolta muista.’ Ja Jason kiittää kaikkia avusta.” Tyttö päästi Jasonin käden ja Suzanne näki lapsen punastuneen. Andy oli juossut ulos jo tytön ensimmäisen lauseen jälkeen ja Tim heti tämän perään. Adam asteli vuoteen viereen: ”Jokos otetaan letku pois?” Tyttö otti Jasonin käden jälleen omien käsiensä väliin: ”Ei vielä... Jason ei usko jaksavansa syödä vielä muutamaan päivään... Hän ei halua kokea aamuista uudelleen.” Adam nyökkäsi: ”Hyvä on... Haluisitsä jotain Jason?” Jason avasi silmänsä ja tyttö hymyili: ”Vettä tai jotain mikä vie... janon pois... Kielsit kiroilemasta Adam. Nyt täytyy sensuroida.” Adam ei voinut olla nauramatta. ”Jep, parantumassa on. Mä haen jotain.” Adam poistui ja Suzanne jäi Jasonin luo yhdessä tytön kanssa. Tyttö piti yhä Jasonia kädestä ja kääntyi katsomaan Suzanneen: ”Jason kiittää sua seurasta siellä aavikolla. ...Ja kieltää sua karkaamasta sairaalasta enää.” Suzanne hymyili: ”Ei tarttee kiittää, sä pelastit mut vasta ihan äskettäin. Enkä lupaa mitään... Jason, mikä on vointi?” Tyttö oli hetken vaiti: ”Ei hyvä... Jason sanoo, ett kylkeen ja polveen koskee, eikä väsymys lähe millään. Suzanne, Jason ei haluis, ett mä sanon tän, mut vaikka se pitää sun seurasta, se haluis olla jonkun aikaa ihan yksin.” Tyttö kääntyi katsomaan Suzannea: ”Jason toivoo, ettet sä loukkaantus ja, ett sä tulisit takas muutaman tunnin päästä. Ja se käski mun esittäytyy, eli mä oon Tatiana.” Suzanne hymyili: ”En mä voi loukkaantuu tollasesta. Mä lupaan pysyy poissa sillon tällön, jos sä lupaat parantuu.” Tatiana hymyili: ”Jason sanoo yrittävänsä kovasti. Ja pyytää meitä poistumaan, kun Adam tulee.” Suzanne nyökkäsi: ”Mä ymmärrän.” Samassa ovi avautui ja Adam astui sisään ison juomalasin kanssa. Tatiana päästi Jasonin käden ja Suzanne nousi ylös. Tytöt astelivat ovelle ja Tatiana katsahti Adamia: ”Oo sit hellä Adam. Jason pelkää tota tapahtumaa...” Adam nyökkäsi: ”Kiitti sulle Tatiana, sulje nyt se ovi...”
Tytöt poistuivat ja Adam otti remmit esille. Jason pudisti päätään varovasti ja Adam istuutui hetkeksi alas: ”Jason sä tiedät itekki, ettet pysty pysymään aloillas tän aikana, et edes kivun uhalla; ja just sitä kipuu tässä yritetää välttää...” Jason nyökkäsi hitaasti ja tuskin huomattavasti ja Adam nousi ylös: ”Mä kutun jonkun pitää sun päätä, oota iha rauhas.” Adam poistui ja palasi pian Brendan mukanaan: ”Ok, nyt hoidetaan homma.” Adam kiinnitti remmit ja Brendan piti Jasonin päätä aloillaan. Jason sulki silmänsä ja avasi suutaan isommaksi, sillä Adamin oli työnnettävä letkua syvemmälle. Adam teki kuten aiemminkin ja varmisti, ettei Jason sulkenut suutaan liian aikaisin. ”Ok, Jason. Sä saat nyt eka toisen annoksen tätä ravinnesotkua ja sit vettä päälle.” Adam kaatoi nesteet vuoronperään suppiloon ja Jason tunsi Brendanin lujentavan otettaan; mistä oli kyse? Jason avasi silmänsä ja näki kolmannen lasin Adamin kädessä. ”Sorry Jason, mut sun on parempi olla untenmailla... Rasitat ittees liikaa.” Adam kaatoi juoman suppiloon, eikä Jason voinut asialle mitään. Kun kaikki neste oli jo varmasti valunut mahaan Adam veti letkun kokonaan pois ilman varoitusta. Jason vavahti kivusta, mutta olo alkoi olla niin väsynyt, ettei poika jaksanut puhua mitään. Brendan päästi irti ja Adam irrotti ja vei remmit pois. Brendan taputti Jasonia olalle: ”Nuku vaan ihan rauhas. Paranet nopeemmin. ...Jason, älä yritä vastustaa lääkettä...” Jason antoi silmiensä painua kiinni ja tunsi Adamin käden olallaan: ”Mä oon pahoillani tästä Jason... Mut usko mua, näin on parempi...”
Samaan aikaan, kun Jason nukahti ja Brendan ja Adam astuivat ulos tämän huoneesta, Andy ja Tim kantoivat Kevinin sairaalaan. Poika oli tajuton ja kalpea, eikä Suzanne ollut uskoa silmiään; Kevinin vatsan läpi oli työnnetty miekka. Tim näytti huolestuneelta ja Andyn silmissä oli kyyneleitä, kun Brendan juoksi paikalle melua kuultuaan. Brendan katsahti vain pikaisesti vuoteelle kyljelleen laskettua poikaa ja asteli Suzannen luo: ”Mee Jasonin luo. Adam nukutti sen, ku ties mitä täst seuraa. Mut nukutus ei kestä pitkään ja Jasonin ei oo hyvä olla herätessään yksin. Ei vielä. Ja Suzanne, älä vaan kerro Jasonille Kevinistä.” Vivian juoksi paikalle ja pysähtyi järkyttyneenä katsomaan Keviniä. Suzanne näki kyyneleet tytön silmissä, mutta Brendan napsautti sormiaan tämän kasvojen edessä: ”Suzanne, kuuntele nyt. Kevin on Jasonin paras ystävä ja Jason ei kestä tätä tietoo vielä. On äärimmäisen tärkeetä, ettei se tiiä.” Suzanne näytti kummastuneelta: ”Mut, jos ne on parhaat kaverit, niin eix ois oikein kertoo Jasonille?” Brendan veti tytön kauemmas muista: ”Suzanne, Kevin teki ton ite. Se yritti itsarii... Ja saatto onnistuu. Mä en tiiä miten sen vois pelastaa.” Suzanne kalpeni ja Brendan pakotti tämän istumaan: ”Jason on kuulemma ite tehny samoin joskus, mut se ei ollu osunu isoihin suoniin. Kevin on onnistunu vioittamaan lähes jokaista isoa suonta. Meistä kukaan ei oo lääkäri... Me osataan kyl yhtä sun toista, mut...” Suzanne mietti hetken ja tämän ilme kirkastui: ”Onx teistä kenelläkään voimaa, joka parantaa? Edes ihan vähän?” Brendan näytti hämmentyneeltä: ”Tara pystyy kyl parantaa pieniä haavoja, mut...” Suzanne lähes hyppäsi ylös ja näytti innostuneelta: ”Haetaan sitten Tara. Se voi parantaa rikkoutuneet suonet.” Brendan oli yllättynyt: ”Se vois toimii, mut Taran pitäs koskettaa haavaa.” Suzanne oli jo vetämässä Brendania mukaansa: ”No, kun miekan vetää pois, jää aukko, josta Tara voi pujottaa kätensä sun ohjeiden mukaan. Vai onx jotain mitä en oo ottanu huomioon?” Brendan pudisti päättään ja kutsui Vivianin, joka oli kalpea kuin lakana. Brendan käski Vivianin hakemaan Taran ja viittasi kohti Jasonin huoneen ovea: ”Eix sun pitäny mennä tonne. Selitä sille jotain, jos se kysyy tästä hälinästä.” Suzanne nyökkäsi ja asteli Jasonin huoneeseen. Poika nukkui rauhallisesti ja tyttö huomasi, että letku oli poissa. Suzanne istuutui tuolille ja vajosi ajatuksiinsa; selviäisikö Kevin ja miten Jason reagoisi, jos Kevin ei selviäisi. Ainakin oli selvinnyt, että Vivian oli ihastunut Keviniin.
Kului muutama tunti ja Suzanne saattoi yhä kuulla hälinää oven toiselta puolelta. Miten asiat mahtoivat sujua? Jason näytti nukkuvan yhä, mutta levottomammin kuin aiemmin. Tämän kasvoilla oli kylmähiki ja kädet olivat puristuneet nyrkkiin. Suzanne silitteli Jasonin hiuksia ja pyyhki hikeä pojan kasvoilta kankaan palalla: ”Ei mitään hätää Jason... Kaikki on ihan hyvin...” Jason tuntui rauhoittuvan jälleen, mutta yhtäkkiä poika vavahti hereille henkeään haukkoen. Jason oli nähnyt painajaista ja herättyään siihen säpsähtäen, oli kyljen kipu yltynyt. Suzanne painoi pojan varovasti tiukasti kiinni vuoteeseen: ”Yritä rentoutua... Jason, ei ole mitään hätää...” Pikkuhiljaa Jasonin hengitys tasaantui ja poika rentoutui jälleen. Suzanne hymyili ystävälleen ja istuutui jälleen tuolille vuoteen viereen: ”Lisää painajaisia vai?” Jason nyökkäsi ja käänsi katseensa tyttöön: ”Suzanne... Miten... Kevinin kävi?” Suzanne oli hetken vaiti; ei olisi saanut kertoa, mutta Jason taisi jo tietää mitä ystävä oli aikonut. ”Kevin... Se lävisti ittesä miekalla... Brendan ei osannu sanoo mitään selviimisestä.” Jason sulki silmänsä: ”Se typerys... Se yritti... yritti kertoo mulle, ett se ei kannata... Sen jälkeen ku mä...” Suzanne otti pojan käden omaansa: ”Mä tiiän, Jason... Brendan kerto...” Tyttö näki kyyneleiden valuvan Jasonin silmistä ja silitteli hellästi tämän hiuksia: ”Älä huoli, kaikki kyllä järjestyy.” Poika nyökkäsi: ”Ehkä... Sä et... Sä et ois saanu kertoo, vai mitä?” Suzanne nyökkäsi: ”Brendan sano, ett se ei ois sulle hyväx, mut en mä voinu valehella, ku kysyit suoraan...” Jason katsahti hymyilevään tyttöön: ”Kiitos... Kiitos kaikesta Suzanne... Sä oot tehny niin paljon meidän hyväx... Mä toivon, ett sä jäisit tänne meidän luo asumaan, vaik elämä aavikolla ei olekkaan helppoo...” Suzanne oli jonkin aikaa vaiti ja poika pudisti päätään: ”Sä voit mennä minne haluut... Mut tää paikka vois olla sun koti ja me sun perhe...” Yllättäen tyttö halasi Jasonia hellästi ja poika tunsi tämän silmistä valuvat kyyneleet. Suzanne ei voinut enää olla onnellisempi; hänellä oli jälleen koti ja perhe. Jason oli aivan liikkumatta, sillä tytön halaus teki kipeää tämän osuessa pojan kylkeen. Suzanne tajusi tämän itsekin ja vetäytyi kauemmas: ”Sorry... Ei ollu tarkotus satuttaa...” Jason hymyili väsyneesti: ”Ei se mitään... Se ei koskenu paljoo...” Poika sulki silmänsä ja tyttö silitteli tämän hiuksia: ”Sun on varmaan parempi levätä, ettei Adam revi pelihousujaan.” Jason nyökkäsi ja Suzanne näki pojan rentoutuvan täysin tämän nukahtaessa.
Osassa 6: Mitä keitaalla vielä tapahtuukaan? Se selviää Ydinsodan kuudennessa osassa!
Taakse päin kiitos...
Seuraavaan, sitten joskus..