Kirjoittanut: Bestlizard
Saapunut tänne: 11.9.2006
Tästä se lähtee *astuu esiin pimeästä kirjoitusnurkastaan*
Tarinan alku on erittäin kevyesti hipaisten otettu todellisuudesta. Mutta pian alkaa takstissä näkyä Bestin hullu käänteen tekevä juonen vaihtelevuus, joka varmasti sekoittaa kaikkien päät jossain vaiheessa. Yrittäkää siis selvitä. Lisää tulee ja pian *päättää vakaasti lähettää joka viikko ainakin yhden word sivun verran tekstiä*
Muistan sen illan edelleen, vaikka siitä onkin jo kulunut… tuota… kaksi päivää. Olin käymässä Hikari Meirossa viemässä hoitopäiväkirjaani, kun vahingossa törmäsin posteljooniin. Mies oli säikähtänyt todella pahasti, koska ei ollut nähnyt mitään valtavan postisäkkinsä takaa. Minä sitten siinä olin autellut häntä siivoamaan kirjeitä pois lattialta takaisin säkkiin, kun silmiini oli osunut yksi kirje. Se oli osoitettu minulle. Siinä ei ollut vielä postin virallista leimaa, joten en olisi saanut ottaa sitä. Uteliaana kuitenkin nostin kirjeen ja tungin sen taskuuni. Saatuamme siivousurakan loppuun posteljooni lähti. Nopeasti Vetäisin kirjeen taskustani ja luin. Näin se meni:
”Hyvä, Bestlizard!
Olette mitä syvällisimmin tervetullut tutustumaan uuteen kartanoomme Hisokana Ohakaan. Suosittelemme kuitenkin teitä ottamaan mukaanne seuraavanlaiset varusteet:
Muovikelmua vähintään kaksi rullaa, hammasharja ja –tahnaa, paljon vaatteita, hieman omia eväitä sekä yhden Suojelijan.
Saapua voitte mihin aikaan tahansa.
Terveisin Hisokana Ohakan riehakas väki.”
Riehakas väki, ajattelin naurahtaen. Uteliaisuuteni oli päässyt heräämään. En ollut koskaan kuullutkaan Hisokana Ohakasta. Luin kirjeen uudelleen läpi. Suojelijan? Siis… Suuni leveni hymyyn. Kyseessä oli siis jotain vaarallista. Best tykkää, tykkää tosi paljon, hihittelin ajatuksilleni itsekseni saaden pari muuta Hikarin hoitajaa katsomaan itseäni oudoksuvasti.
”Best on taas varmaan saamassa jonkin luovuuskohtauksen.” tyttö kuiskasi toiselle, joka nyökkäsi vakavana. Hiippailin hoitolan pihalle hihittäen käsiini.
”Tules tänne Agatsu.” napsautin sormiani. Jostain kuului pöllön hiljaista huhuilua. Hmm.. ”AGATSU TÄNNE JA HETI!” karjaisin huutaen taivaalle, jota valaisi hiljalleen ylemmäs nouseva täysikuu. Pohjantähti loisti kirkkaana oikeallani.
”No, mitä nyt liskottareni…” kuulin demonin väsyneen huokaisun. Katsoin punahiuksista enkelinsiipistä tyttöä kärsimättömänä. Tämä istui ilmassa risti-istunnassa piikkinuijahännän heiluessa laiskasti sivulta toiselle. Päällään Agatsulla oli samat vanhat vaatteensa; lyhyt lila minihame, lyhyt tiukka hihaton toppi, pinkit karvasaappaat, pinkki karvainen hikinauha ranteessa ja päässä otsan yli kiertyvä purppuranauha, joka nosti tytön hiukset rajusti pystyyn rajaten kuitenkin osan pitkistä etuhiuksista roikkumaan kasvojen yli. Agatsun lemmikki lohikäärme, käärmemäinen Tama, kurkisti tytön suippojen demonin korvien takaa. Ilmeisesti se oli jälleen ollut nukkumassa tytön tuuheiden hiuksien seassa.
”Jos nyt ensin tulisit alas.” huokaisin vetäen käteni ristiin rinnalleni. Demoniprinsessa haukotteli koko suunsa leveydeltä niin että terävät vampyyrimaiset etuhampaat tulivat näkyviin. Onneksi tiesin, ettei Agatsulla ollut taipumuksia verenjuontiin. Hiljalleen alemmas lipuen demoni lopulta seisoi edessäni noin 5 senttiä itseäni pidempänä.
”Ja nyt?” hän kysyi katsoen minua suurilla teräväpupillisilla punaisilla silmillään, jotka erottuivat pelottavan selkeinä vaaleanharmaan ihon vierellä. Ojensin hänelle kirjeen. Agatsu silmäili tekstiä hetken kohottaen sitten punaisia kulmakarvojaan kysyvästi.
”Suojelijaksi vai?” hän kysyi. Nyökkäsin.
”Okei.” Agatsu vastasi heilauttaen käsiään alentuvana ja kadoten jälleen samassa jättäen jälkeensä ainoastaan kaiun, joka ilmoitti demonin palaavan ihan kohta. Hymähdin tyytyväisenä itseeni. Nyt oli vain päästävä nopeasti kotiin pakkaamaan loput tarvittavat kirjeessä mainitut asiat. Minulla oli näet sellainen tuntu, että tästä tulisi vielä suuri seikkailu tai ainakin mahtava juttu kerrottavaksi lapsenlapsille. Jos nyt sitä uskaltaisi kertoa.
Vielä samana iltana Agatsu palasi luokseni pienelle kerrostaloasunnolleni. Olin juuri pakannut kirjeen mainitsemat tavarat kassiini toista muovikelmua lukuun ottamatta, kun demoni ilmestyi leijumaan televisioni yläpuolelle.
”Oletko pian valmis?” tyttö kysyi silitellen Tamaa. Suoristin selkäni vastatakseni. Selästäni kuitenkin kuului melkoinen rusahdus.
”Huh, et ole venytellyt vai?” Agatsu naurahti kuivasti. Tyttö ei ollut selvästikään mielissään myöhäisestä kellonajasta. 23.25.
”No en ole en. Sitä paitsi, minulla on vain yksi muovikelmu rulla.” huokaisin nostaen repun selkääni, joka tällä kertaa välttyi päästämästä epämääräisiä ääniä. Agatsu mittaili minua punaisilla silmillään.
”Paljonko painat?” tämä lopulta kysyi. Katsoin demonia täysin äimistyneenä. Ärsyttävän asiallisena tyttö odotti vastausta.
”Miksi kysyt?” änkytin ääneni muuttuessa hiljalleen vihaisemmaksi. Agatsu naurahti itsekseen jättäen vastaamatta. Mulkaisin demonia pahasti lähtien sitten tämän perässä terassille. Todennäköisesti kulkisimme teleportilla, mikä ei minulle ollut mikään mieluisa kokemus ihmisenä.
”Toivottavasti et ole syönyt mitään vähään aikaan. En toivoisi sinun heittävän laattaa päälleni, niin kuin silloin vuoristoradalla.” Agatsu murahti heittäen minut selkäänsä. Pelästyneenä kirkaisten Tama lennähti nopeaan pois emäntänsä hiuksista. Musta käärmemäinen iski nahkasiipiään muutaman kerran kadoten sitten yöhön.
”Ihan kuin lepakko…” mutisin ajatuksissani.
”Mitä sanoit?”
”En mitään. Lähdetään jo.” mumisin asettaen käteni rinnuksilleni. Jalat demonin olkapäillä ja naama jossain Agatsun polvitaipeiden paikkeilla. Hirmu vahva demonityttö..
”Sitten mennään.”
Hetken aikaa tunsin huimausta Agatsun viedessä minut mukanaan aikatyhjiöön, jonka kautta olimme kulkeneet muutaman kerran aikaisemminkin. Viime kerrasta oli tosiaan aikaa. Ihastuneena katsoin sitä kaikkea hiljaisuutta ylösalaisin, mutta näkökulmalla ei ollut väliä. Suuntaa ei todella ollut. Itse ihmettelin aina palatessamme, miten Agatsu löysi tien ulos ja vielä oikeanpaikan. Onneksi luotin häneen. Tyhjiö katosi. Vielä näkymiä väärinpäin vilkuillen tajusin meidän ilmestyneen suuren talon eteen.
”Ooh..” henkäisin Agatsun heittäessä minut jaloilleni, niin äkisti että olin kaatua.
”Ihan kivan näköinen.” Agatsu veti kätensä laiskasti lantiolleen. ”Olemmeko täällä kauankin?”
Jättäen vastaamatta demonin kysymykseen katselin taloa täynnä suurta kunnioitusta. Ainakin kolmikerroksinen puutalo oli tällä hetkellä täysin pimeänä ja talon harmaa synkkä seinä kiehtoi mieltäni. Ikkunoita talossa oli vain muutamia. Niiden karmit olivat puiset ja valkoiset. Katsoin tummapuista ulko-ovea, jonka ympärille oli rakennettu ihastuttava vaalea sävyinen terassi. Tiesin ihastuneeni paikkaan heti ensisilmäyksellä.
”Aam, Best? Oletko vielä hereillä?” Agatsu huitoi oikeaa kättään kasvojeni edessä.
”Älä latista tunnelmaa Aga. Haluan painaa tämän mieleeni ikiajoiksi.” huokaisin kuulostaen demonin korvissa täysin tärähtäneeltä. Agatsu pyöritti sormeaan korvansa ympäri laittaen silmänsä kieroon.
”No, mennään sitten hoputtaja.” murahdin muka vihaisena iskien demonia leikkisästi poskelle sormillani. Leveästi hymyillen Agatsu kääntyi ojentamaan kätensä Tamalle, joka pian laskeutui kiertyen emäntänsä käden ympärille. Lohikäärme iski siipiään pari kertaa tyhjään taittaen ne sitten kylkiinsä. Kolmistaan kävelimme terassille nousten kolmiportaiset rappuset ylös. Katsoin pikaisesti korkeaa ovea ojentaen sitten käteni kolkuttaakseni ovessa riippuvaa irvistävää demonin kasvoista kolkutinta. Kirkaisin vetäen käteni pois. Kolkutin irvisti minulle sähisten.
”Se, se yritti purra minua!” änkytin ihmeissäni kolkuttimen ottaessa perus ilmeensä takaisin. Agatsu rypisti kulmiaan siirtäen rannehikinauhansa kyynärpään kohdalle ja iskien sitten kolkutinta sillä. Kivusta kirkaisten kolkutin liukeni ruosteenväriseksi nesteeksi valuen ovea pitkin terassille ja lopulta lautojen välistä pois näkyvistä. Jälkeensä se jätti karmivan pimeässä kiiltävän ruskean vanan.
”Mikä Se oli!?” Katsoin paikkaa, josta olio oli kadonnut. Iskisikö se pian taas vetäen minut mukanaan maan alle. Puistatus kulki lävitseni kuvitellessani kylmän niljaisen olion kiinni nilkassani.
”Hah..” Agatsu naurahti kolkosti kokeillen oven kahvaa. Öljyämistä kaipaavat saranat kiljaisivat taittuessaan auki.
”Agatsu?” kuiskasin huolestuneena nähden talon eteisessä heikkoa valoa. Siristin silmiäni ymmärtämättä valon lähdettä. Agatsu kuiskasi jotain Tamalle päästäen sitten tämän lentoon. Hiljaa siivilleen nousten käärmemäinen katosi taloon. Vähän aikaa kykenin vielä näkemään Taman hahmon valon osuessa tämän mustiin suomuihin ja pitkiin hiusharjaksiin.
Kosketin Agatsun olkapäätä. Demonitytön punaiset silmät katsoivat minua kylminä.
”Ehkä emme saisi olla näin salamyhkäisiä.” tokaisin kovana. ”Meidät on sentään kutsuttu tänne.”
”No, jaa. Pian he saavat tietää tulostamme.” demoni vastasi astuen ensimmäisen askeleen taloon matalan puukynnyksen yli.
Fay: Hhmm... Oikein mukava tarinan alku. Minua vain hieman ihmetyttää kartanomme kuvaus... No, kuitenkin. Toivottavasti saamme tälle pian jatkoa.
Kim: Niinpä. Sillä minua kiinnostaa todella tietää mihin Best-chan tarvitsee kartanossamme muovikelmua ja suojelijaa...?
Fay: En minäkään muista yhtään syytä miksi meillä tarvitsisi muovikelmua. Remonttikin on jo ohi.
Kim: *Saa katosta putoavan pultin päähänsä* Ai! *Kääntää katseensa kattoon* Mistä tuo tuli....? *Mutisee hieroen päälakeaan*
Fay: *katsoo hetken pulttia ja kääntyy sitten katsomaan kattoa* Hiivatin kattorakenteet... Eikö niitä tuettukaan kunnolla?
Kim & Fay: *Tajuavat yhdessä mitä tapahtuu ja jäävät hölmistyneenä tuijottamaan niskaansa putoavaa katon osaa jääden sen alle*
Fay: Jaa-a.... Ehkä se remppa ei sittenkään ole ohi.... *Mutisee suuren romukasan alta* Hei Kim, eikös tämä ole sinun vaatekaappisi?
Kim: Vaatekaappi ja vaatekaappi! Minä sain päähäni sängyn!
Fay: Ai sängyn! Hei anna kun katson! *Saa kaatuvan sängyn päälleen*
Kim: Torvi....
Fay: No ei tässä parempaakaan tekemistä ole ennen kuin tarina saa jatkoa. Yhtä hyvin voin tutkia vaatekaappisi. *Yrittää luikerrella kohti Kimmyn vaatekaappia*
Kim: EI! EI! *Loikkaa nopeasti kasan alta kiinni vaatekaappiinsa* MINUN, MINUN, MINUN!!!!
Jatkoa odotellen...