Kun heräsin oli pimeää. Lojuin pehmeällä vuoteella peitto ylläni ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en tuntenut taka-alalla vaanivaa pelkoa. Pimeys ei tuntunut ahdistavalta, vaan oudon rauhoittavalta ja varoen nousin istumaan. Kipu viilsi läpi kehoni ja muistot palasivat. En huomannut huutavani ennen kuin hämärä valo syttyi ja vahvat kädet kietoutuivat ympärilleni. Kuka? Kevyt ilmavirta kutitti korvaani kun minua halaava henkilö kuiskasi: ”Ei mitään hätää, olet turvassa täällä.” Se ääni sai minut värisemään. Tumma ja uhkaava, mutta samalla niin lempeä. Kehoni rentoutui käden hellästi silitellessä toista siipeäni ja hengitykseni alkoi tasaantua: ”Missä?” Oliko tuo heikko kuiskaus ääneni? Mikä minua oikein vaivasi? Hellä käsi jatkoi siipeni silittämistä ja huomaamattani nojauduin henkilöön takanani. Turvallisuudentunne voimistui ja käsi siirtyi silittämään aivan siipeni juurta. En kyennyt estämään nautinnosta kielivää äännähdystä karkaamasta huuliltani; siipeni ovat herkät, mutta erityisen herkkä on alue, jossa siipi ja selkä kohtaavat. Tässä vaiheessa tajuisin olevani peittoa lukuun ottamatta alasti. Se, että siipeäni silittävä käsi oli miehen ei häirinnyt minua; se ei ollut ensimmäinen kerta. Se mikä todella häiritsi oli kehoni reagointi kosketukseen; aloin tuntea oloni epämukavaksi erektioni herätessä uniltaan. Miksi reagoin toiseen mieheen näin? En kyennyt enää olemaan katsomatta taakseni ja käännyin hieman havaiten vihreät lohikäärmeen silmät; kuka..? Kasvot vaikuttivat tutulta... Laiska hymy kohosi kapeille kasvoille ja olin hetken sanaton; uskomattoman kaunis... Kerää ajatuksesi Angel, nyt ei ole aikaa tuollaiselle. Poika hymyili ja nosti toisen kätensä otsalleni. ”Millainen olo Angel..? Kuumeesi on laskenut..” Tunteeko hän minut? En osannut yhdistää kasvoja mihinkään muistooni. ”Sattuu...” Huomaan kuiskaavani sanan ennen kuin ehdin ajatella vastaustani. Heikkoutta ei pitäisi koskaan tunnustaa; silloin tulisi vain hyväksikäytetyksi. Käsi otsallani laskeutui sivelemään poskeani ja suljin silmäni vaistomaisesti; ei kai...? ”Älä pelkää. Kukaan ei vahingoita sinua täällä. Et taida muistaa minua?” Avasin silmäni ja pudistin päätäni: ”Pahoillani... Missä..?” Ääneni oli vain kuiskaus ja tunsin oloni koko ajan heikommaksi; miten pahasti olinkaan satuttanut itseni paetessani? Yllätyin kun poika auttoi minut takaisin kyljelleni vuoteelle ja silitti hellästi hiuksiani: ”Olet turvallisessa paikassa, yritä nyt nukkua. Kehosi tarvitsee paljon lepoa.” Katsoin hetken vihreisiin silmiin ja tunsin lisääntyvän väsymyksen painavan silmäni kiinni; voisin luottaa tähän lohikäärmeeseen. Annoin itseni nukahtaa pojan silittäessä hiuksiani hellästi.
Seuraavan kerran herätessäni aurinko oli jo noussut ja se valaisi huoneen kirkkaasti. Jostain kuului äänten sorinaa ja olisin noussut ylös ellei kehoni olisi ollut täysin voimaton. Jaksoin tuskin nostaa kättäni ja aloin tuntea itseni epätoivoiseksi; mikä oli vialla? Samassa huoneen ovi avautui ja sisään asteli laiha ja pitkä poika, jonka pitkät valkoiset hiukset hohtivat auringonvalossa kilpaa tämän violettien silmien kanssa. Poika hymyili huomatessaan minun olevan hereillä. ”Huomenta Angel.” Hämmentyneisyyteni täytyi näkyä ilmeestäni, sillä poika naurahti ystävällisesti. ”Drake sanoi, ettet muista meitä. Olen Jason ja toimme sinut tänne eilen illalla. Olit vakavasti haavoittunut ja tarvitset vielä paljon aikaa toipuaksesi täysin.” Nyökkäsin hieman hämmentyneenä osaamatta sanoa mitään. Jason asteli vuoteeni viereen ja istuutui sen laidalle. ”Onko sinulla nälkä? Olet todella laiha..” Katsoin poikaa heikosti hymyillen; tämä oli minuakin hoikempi. Hänen täytyi huomata katseeni, sillä yhtäkkiä Jasonin kasvoille kohosi surullinen hymy: ”Olen syntynyt tällaiseksi. Vartaloni ei muutu syön mitä hyvänsä.” Tunsin hänen surunsa, kuin se olisi ollut osa minua ja vavahdin voimakkaan tunteen kulkiessa läpi mieleni. Kuinka joku noin surullinen saattoi hymyillä kuin mikään ei olisi vialla? Samassa ovi aukesi jälleen ja toinen vaaleahiuksinen poika asteli sisään tarjotin käsissään. Tämän aura kertoi minulle suoraan että kyseessä oli puhdasverinen demoni, mutta luoja kuinka kauniita molemmat olivat. Keräsin taas ajatuksiani ja suljin silmäni hetkeksi voimakkaan auran kietoutuessa ympärilleni pojan astellessa lähemmäs. Käsi laskeutui olalleni ja avasin kivun samentamat silmäni; miten toisen aura saattoi sattua näin? ”Shh... Mä oon pahoillani.. Ei ollut tarkotus satuttaa...” Katsoin jäänsinisiin silmiin ja tunsin jälleen voimakasta surua; mikä oli näiden poikien tarina? Oloni alkoi tuntua koko ajan heikommalta ja suljin jälleen silmäni. Sattui niin paljon.
En kuullut oven käyvän, mutta yhtäkkiä kipu hälveni, kun voimakas mutta hellä aura kietoutui ympärilleni suojellen minua voimakkailta tunteilta. Vahvat kädet auttoivat minut puoli istuvaan asentoon ja tunsin kuinka joku istuutui taakseni antaen minun nojata itseensä. Se tuntui tutulta ja avasin silmäni kääntäen päätäni hieman; sama poika kuin yölläkin. ”Jason, Jon, voisitteko poistua hetkeksi? Angel ei taida kestää kaikkea tätä tunnemyrskyä vielä...” Jason nyökkäsi hymyillen: ”Tietysti Drake...” Katselin kuinka poika otti Jonin pöydälle asettaman tarjottimen ja asetti sen tuolille vuoteen viereen kävellen sitten ovelle Jon edellään. ”Lepää Angel. Me pysyttelemme hieman kauempana jonkin aikaa.” En tiennyt mitä sanoa; jäisinkö jälleen yksin? Vihaan yksinäisyyttä. Se on syynä niin moneen ikävään asiaan niin kutsutussa elämässäni. Yhtäkkiä vahvat kädet halasivat minua ja annoin itseni rentoutua otteeseen. ”Olet liian väsynyt kyetäksesi suodattamaan pois ylimääräiset tunteet ympäristöstäsi. Kehosi käyttää kaikki voimasi paranemiseen. Siksi olet niin voimaton.” Kuuntelin Draken ääntä ja nautin tämän auran tuomasta rauhasta; tämä jatkui niin kauan kunnes tajusin ettei minulla ollut edelleenkään mitään ylläni. ”Vaatteet...” Puhuminenkin oli uuvuttavaa ja toivoin ettei minun tarvitsisi pyytää kahdesti. Drake silitti hellästi siipeäni ja tiesin etten pitäisi vastauksesta. ”Sorry Angel... On parempi sun keholle, ettet laita vielä mitään päälle. Vaatteet ei sovi haavoille.” Tunsin pettymyksen leviävän mieleeni; en halua olla alasti muiden seurassa. Drake tuntui aistivan pettymykseni; käsi siirtyi silittämään siipeni juurta. ”Angel... Täällä ei ole mitään pelättävää. Kukaan ei koske suhun sillä tavalla täällä.” Jähmetyin sanat kuullessani; tiesikö Drake? Tiesivätkö muut? Aloin hätääntyä ja keräsin voimiani siirtyäkseni kauemmas pojasta, mutta kädet kietoutuivat ympärilleni ja pitivät minut lämmintä kehoa vasten. ”Ei… Älä…” Kuulin sanojen lähtevän suustani ennen kuin tajusinkaan ja käsien ote tiukkeni. ”Shhh… En tee sinulle mitään Angel...” Äänessä oli surua, mutten kyennyt aistimaan sitä muuten. Käännyin hieman katsoakseni poikaa takanani; tiesin ettei hän satuttaisi minua, mutta muistot olivat vieläkin liian tuoreita. ”Mä tiiän...” Painoin pääni ja suljin silmäni; minun oli saatava tietää. ”Miten sä... Miten sä tiiät siitä..?” Drake hellitti otettaan ja alkoi jälleen silitellä siipeäni. ”Siitä on jäänyt jälkiä... Näimme ne kun riisuimme sinut hoitaaksemme haavasi...” Nielaisin palan tunteen asettuessa kurkkuuni: ”Näitte..? Näkikö... kaikki...” Drake nyökkäsi ja tiesin kysymyksen tulevan. ”Milloin se tapahtui? Oliko se syy, miksi...?” En voinut enää estää kyyneleitä valumasta kun nyökkäsin vastaukseni: ”Se oli syy mix mut karkotettiin... Ne ei kuunnellu... Mä en tehny sitä omasta halustani... Mä...” Tiesin että olin juuri paljastamassa jotain mitä kohta katuisin: ”Mä vain aloin nauttii siitä... Mä jäin koukkuun...”
Drake kuunteli minua hiljaa, enkä tiennyt millaista reaktiota odottaa. Sääliä, inhoa, välinpitämättömyyttä? Tällaista reaktiota en ollut osannut edes kuvitella. Yhtäkkiä vahvat kädet pakottivat minut kääntymään osittain ja tunsin Draken huulien painuvan hellästi omiani vasten. Suudelma oli lämmin ja lähes omistava ja huomasin vastaavani siihen nälkäisesti. Viime kerrasta oli aikaa. Lopulta suudelman päätyttyä painoin pääni häpeän punatessa kasvoni; käyttäydyin kuin pahainen huora. Sehän sinä oletkin, ääni sisälläni muistutti. Demoni raiskasi sinut ja annoit ilomielin lisää heti kuin voit. Tunsin oloni kurjaksi ja painoin pääni käsiini kyyneleiden valuessa yhä vuolammin. Miksi kukaan haluaisi minusta mitään muuta? Olen likainen ja käytetty... Kukaan ei hyväksynyt minua enää lankeamisen jälkeen; taivas oli minut hylännyt ja helvetti ei ottanut vastaan. Ihmisten maailmasta olin löytänyt vain lisää julmuutta. Luja halaus herätti minut ajatuksistani ja tunsin kuinka Drake painoi päänsä hiuksiani vasten. ”Shh.. Mä oon pahoillani.. Ei ollu tarkotus järkyttää sua...” Nojauduin lähemmäs poikaa, joka tällä hetkellä oli ainut turvani koko sekavassa maailmassa. ”Ei... En mä järkyttyny... Se.. se oli mukavaa..” Hengitin hänen tuoksuaan ja yritin rauhoittaa ajatuksiani: ”Oli mukava teeskennellä, ett voisin kelvata vielä jollekin... Kiitos siitä..” Henkinen rasitus oli kai liikaa, sillä nukahdin ennen kuin ehdin sanoa kaikkea ja tunsin uneni läpi kuinka Drake laski minut kyljelleni vuoteelle. Pääni lepäsi hänen sylissään, kun hän hiljaa silitteli hiuksiani.
Ensimmäisen päivän jälkeen jaksoin jo olla hieman pidempiä aikoja hereillä ja tutustuin viiteen minusta huolehtivaan poikaan hieman paremmin. Jason oli kotoisin ydinsodan runtelemasta maailmasta ja hänen ulkonäkönsä johtui ydinlaskeuman aiheuttamista mutaatioista. Jasonin poikaystävä Ray oli taas aivan toisen ulottuvuuden asukki ja hän jäi minulle vielä arvoitukseksi. Jon ja Marco olivat molemmat demoneja ja myöskin jostakin toisesta maailmasta. He elivät yhdessä ja opin nopeasti että Marco oli dominoiva osapuoli ja käyttäytyi Jonia kohtaan omistavaisesti. Drake... Hän oli vältellyt minua ensimmäisen päivän jälkeen ja huomasin tulevani surulliseksi aina kun mietin asiaa. En kuitenkaan voinut lähestyä häntä, sillä muut olivat aina paikalla. Voimani olivat yhä täysin mitättömät, enkä kyennyt nousemaan vuoteesta lainkaan. Tunsin itseni nöyryytetyksi, kun Jon ja Jason puhdistivat haavani ja pesivät kehoni päivittäin. Kaikki vakuuttivat, että voimattomuuteni oli normaalia, mutta tiesin jonkin olevan vialla. Jon oli huono peittämään huolestuneisuutensa ja Jasonin merkitsevät katseet pojalle näiden ollessa luonani vakuuttivat että minussa oli jotakin vialla. En vain uskaltanut kysyä mikä..?
Neljäntenä päivänä oloni oli huono. Heräsin päänsärkyyn ja koko kehoni tuntui olevan tulessa. Ääneni ei suostunut kuulumaan ja aloin käsittää mikä minua vaivasi. Ilkeä ääni kuiskasi, tarvitset sitä, mikset ano sitä niin kuin ennenkin... Pelkkä ajatuskin sai minut voimaan entistä pahemmin ja ennen kuin huomasinkaan oksensin vuoteen laidan yli lattialle. Luulen menettäneeni otteeni itsestäni, sillä seuraava mitä havaitsin oli, että useat vahvat kädet pitivät minua aloillani vuodetta vasten painettuna. Rintakehääni koski ja minun oli vaikea hengittää. Rauhallinen ääni kehotti minua rentoutumaan ja yritin parhaani mukaan toteuttaa hellän käskyn siinä kuitenkaan onnistumatta. Sitten tunsin sen; hellän käden aivan toisen siipeni juuressa silittämässä höyheniäni hellästi: ”Shh.. Ihan rauhassa Angel... Kukaan ei satuta sinua...” Tunnistin äänen ja olin itkeä pelkästä helpotuksesta: ”Drake..?” Yritin kohottautua ylös nähdäkseni lohikäärmeen, mutta kädet estivät liikkeeni. En ymmärrä miksi hätäännyin niin, mutta tunsin kuinka paniikki iski havaitessani ettei minun annettu liikkua. ”Ei… Älkää…” Ääneni näytti toimivan taas; hienoa, juuri oikeaan aikaan. Olikin hyvä menettää itsehillintänsä tällaisen pikkuasian johdosta. Tunsin Draken käden siirtyvän pois siipeni luota ja laskeutuvan olalleni: ”Angel, ole hetki ihan aloillasi. Tasaa hengityksesi ja yritä rauhoittua.” Käsi siirtyi sivelemään poskeani: ”Satutit itseäsi pahasti Angel. Meidän täytyy päästä hoitamaan haavasi, mutta se ei onnistu ellet rauhoitu..” Satutin itseäni? En ymmärtänyt sanaakaan, mutta jostakin täysin käsittämättömästä syystä olin rakentanut täydellisen luottamuksen Drakeen. Ilmeisesti tämä halusi minun rauhoittuvan ja pysyvän aloillani, joten vaikken onnistunutkaan rentoutumaan, lopetin pyristelyn ja painoin pääni uupuneena poskeani silittänyttä kättä vasten.
Tämä ele sai kädet hellittämään otteensa ja Drake auttoi minut kääntymään kyljelleni. Katsoin hetken muita huoneessa olevia hahmoja ja havaitsin että kiinni pitäjäni olivat olleet Ray, Marco ja Jon. Jason seisoi kauempana ensiapulaukku käsissään. Pääni oli Draken sylissä ja huokaisin väsyneenä; mitä oli tapahtunut? Drake silitteli hiuksiani: ”Pysy ihan aloillasi Angel. Jason ja Jon hoitavat haavasi.” Katsoin hämmentyneenä ylöspäin: ”Haavani... Mitä tapahtui..?” Jason asteli lähemmäs ja polvistui vuoteen viereen: ”Teit pahaa jälkeä kynsilläsi.” Käännyin katsomaan poikaa joka alkoi juuri puhdistaa verta rintakehästäni. Verta? Hetkeen en ymmärtänyt mitä oli tekeillä, kunnes aivoni tuntuivat yhtäkkiä saaneen laskutoimituksen suoritettua. Kynnet, verta, puuttuva muisti… Suljin silmäni ja nielaisin estääkseni pahanolon palaamisen: ”Enhän satuttanut muita..?” ”Et. Itseäsi vain... Miksi Angel..? Miksi yritit...” Jasonin hiljainen ääni vaikeni ja avasin silmäni. Vuoteen vierelle polvistunut poika näytti surulliselta; kunpa olisikin voinut vastata hänelle. Nielaisin ennen kuin sain ääneni jälleen toimimaan: ”Mä... Mä en tiiä... Näin ei oo käyny ennen... Vaikka edellisestä kerrasta olisikin jo aikaa...” Sanat lähtivät huuliltani ennen kuin ehdin niitä estämään. Loistavaa. Tätä he kaipaavatkin elämäänsä; omien huoliensa lisäksi he saavat huolehtia itsetuhoisesta ja kiimaisesta enkelihuorasta. Yritin vaientaa tuon kauhean pienen äänen sisälläni, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Kukaan ei ollut puhunut mitään Jasonille antamani vastauksen jälkeen ja kun toiset olivat varmistaneet etten enää aikonut vahingoittaa itseäni, he jättivät minut kahden Draken kanssa. Jason oli tehnyt hyvää jälkeä hoitaessaan haavani ja kipu oli asettunut siedettävälle tasolle. En kuitenkaan uskaltanut liikkua, joten lojuin kyljelläni pää Draken sylissä. Kumpikaan meistä ei puhunut mitään ja jonkin ajan kuluttua vaivuin uneen. Tunsin kuinka Drake siirsi minut parempaan asentoon ja nousi ylös painaen pienen suukon otsalleni. Olin vähällä herätä, mutten halunnut tämän kauniin unen, jossa joku välitti minusta, päättyvän. Sydämeni särkyi miljooniksi jäähileiksi kun Drake poistui vieden hellän ja lämpimän läheisyyden tunteen mukanaan. En halunnut olla yksin. Rukoilin unessani että Drake tulisi takaisin ja ajaisi kylmyyden pois, mutta kukaan ei tullut. Olin jälleen yksin; kykenemättä liikkumaan, heräämään tai edes huutamaan jäin uneni vangiksi.
Huone oli täysin pimeä kun viimein heräsin. Nousin istumaan ja vasta kun laskin jalkani vuoteesta tajusin että voimani olivat palautumassa. En tiennyt kuinka kauan olin nukkunut, mutta se oli antanut keholleni aikaa parantua. En tiedä mitä ajattelin lähtiessäni hitaasti astelemaan kohti huoneen ikkunaa vain peitto vaatteenani; tunsin vain pakottavaa tarvetta päästä pois. Katsoin ikkunasta ja huomasin sen olevan vain puoli metriä maanpinnan yläpuolella. Pääsisin helposti ulos. Avasin ikkunan ja olin juuri kiivennyt istumaan ikkuna-aukkoon kun ovi aukeni ja sisään astui hento tyttö kynttilä kädessään. Jähmetyin aloilleni; pakomahdollisuuteni oli ohi. Tyttö katsoi minua huolestunut hymy kasvoillaan ja asteli lähemmäs: ”Angel, niinhän?” Kuuntelin tytön ääntä lumoutuneena kykenemättä irrottamaan katsettani hänestä. Tyttö ei ollut kovinkaan pitkä, mutta siro ja tämän violetinmustat hiukset hulmusivat ikkunasta sisään päässeessä tuulessa. ”Angel, tule takaisin sisälle. Meillä on paljon keskusteltavaa.” En voinut olla tottelematta ystävällistä käskyä ja käännyin laskeutuakseni ikkunalta. Valitettavasti en huomannut että peitto, johon olin kääriytynyt, oli kietoutunut jalkojeni ympärille. Niinpä, kun otin askeleen siirtyäkseni pois ikkunan luota, huomasin kaatuvani. En kuitenkaan koskaan kaatunut lattialle, vaan avatessani silmäni, joita en edes muista sulkeneeni, näin tämän oudon tytön aivan vieressäni tukemassa minua. ”Varovasti Angel. Haavasi eivät ole vielä parantuneet. Sinun pitäisi olla vuoteessa, eikä kiipeämässä ulos ikkunoista kuin varas yöllä.” Tyttö sulki ikkunan ja veti verhot kiinni auttaen minut takaisin vuoteeseen ja yllätyksekseni ja täydeksi kauhukseni veti suojanani olleen peiton pois. Yritin peittää itseni ja ilmeeni luultavasti kertoi häpeästäni, koska tyttö naurahti hellästi: ”Älä huoli Angel. Sinussa ei ole mitään mitä en olisi nähnyt ennenkin. Katsotaan ettei yksikään haava ole auennut. Sitten puetaan sinut ja lähdetään kotiin.”
En osannut sanoa mitään, kun tyttö alkoi hellästi avata sideharso kerroksia haavojeni päältä. Lojuin hiljaa selälläni ja annoin tytön tehdä mitä hän halusi ja yllätyin pahemman kerran kun tytön käsi siirsi jalkani koukkuun ja hieman erilleen toisistaan. Yritin muuttaa asentoani, mutta tyttö oli yllättävän vahva: ”Älä...” Ääneni petti häpeän tunteen noustessa päällimmäiseksi ja tunsin kyyneleen vierivän poskelleni. Tyttö päästi irti jaloistani ja siirtyi aivan pääni viereen silitellen hellästi hiuksiani ja pyyhkäisi pois kyyneleeni: ”Shh… Ei mitään hätää Angel. Yritä olla aivan rentona. Haluan katsoa miten pahasti demoni satutti sinua...” Tuijotin tyttöä lamaantuneena; tiesikö hänkin? Oliko se että demoni raiskasi minut kenties kirjoitettu otsaani? Miksi kaikki tiesivät? Tyttö näytti muistavan jotakin: ”En esitellyt itseäni, olen Fay. Pojat kutsuivat minut katsomaan oletko parantumaan päin. Siksi minun pitäisi tutkia sinua hieman enemmän...” Käänsin katseeni poispäin Faystä. Tyttö tarkoitti hyvää, mutta tämä oli niin nöyryyttävää. Fay silitteli hetken hiuksiani ja lopulta suoristautui siirtyen istumaan vuoteeni jalkopäätyyn: ”Angel... Tämä on nopeasti ohi. Koukista ja levitä jalkasi.” En halunnut minuun koskettavan, joten jätin hänen sanansa huomioimatta, mutta se ansaitsi minulle läimäisyn oikeaan reiteeni: ”Angel. Et ole mikään ujo neitsyt, joten avaa jalkasi minulle. Nyt heti.” Sillä hetkellä tiesin, etten koskaan kykenisi sanomaan ei tälle tytölle. Tytön täytyi olla domina, sillä hänen äänessään oli auktoriteettia, jota oli vain pakko totella. Niinpä nielin viimeisetkin itsetuntoni rippeet ja avasin jalkani hänelle kuten vaadittu sulkien silmäni tiukasti. Tunsin tytön pehmeän käden silittävän reittäni hellästi: ”Ei mitään hätää Angel. Minä vain tarkastan että olet kunnossa.” Tunsin tytön toisen käden sormien sivelevän herkkää ihoani aivan peräaukkoni ympärillä, enkä kyennyt estämään vapinaani. ”Angel kuuntele minua. Sinulla ei ole mitään hätää. Nämä jäljet ovat jo parantuneet enkä usko että sisäisetkään vammat olisivat jääneet parantumatta... Seuraavaksi tutkin sinut sisältä päin.” Tytön ääni oli hellä ja aloin rentoutua tahtomattanikin; viime kerrasta kun joku oli ollut sisälläni oli jo aikaa. Tytön kumpikin käsi jätti minut hetkeksi, mutta yhtäkkiä tunsin tämän pitkän ja hennon sormen liukuvan sisääni. Jännityin ja kehoni yritti päästä eroon tunkeilijasta, mutta Fayn toinen käsi palasi silittämään reittäni: ”Rentoudu Angel. Tämä ei vie kauaa.” Tunsin sormen sisälläni tunnustelevan mahdollisia haavoja ja pian sen seuraan liittyi toinenkin sormi. En enää kuullut tai nähnyt mitään; tunsin vain kaksi tunnustelevaa lämmintä sormea, kunnes yhtäkkiä sormet löysivät jotakin, mikä sai kuumat aallot sulattamaan selkärankani ja huuliltani pääsi vaimea äännähdys. ”Taisin vahingossa löytää sinun nautinnon lähteesi Angel. Haluatko minun jatkavan? Viime kerrastasi on aikaa.” Avasin silmäni ja tuijotin tyttöä etsien sääliä tai inhoa. Halusin nähdä oliko tämä kaunis olento tosissaan. ”Fay...” Ääneni oli taas kateissa. ”Sinä...” Fay hymyili minulle ja liikautti sormiaan sisälläni: ”En löytänyt haavoja sisältäsi, mutta voin jatkaa tätä, jos tahdot Angel. Tiedän että kehosi kaipaa seksiä, eikä se parane ilman sitä.” Olin sanaton; tekisikö Fay sen vain minun takiani? ”Angel? Olen vapaa nainen ja aion pysyä sellaisena, mutta voin helpottaa tuskaasi.” Fay katsoi minua odottavasti ja tunsin itseni nyökkäävän. Pieni ääni päässäni nauroi minulle. Heikko, säälittävä huora... Ja sitten Fay liikautti hentoja sormiaan ja kaikki muu katosi.
Heräsin ja oli yhä pimeää. Vain yksi kynttilä valaisi huonetta ja katsahdin ympärilleni. Lojuin kyljelläni vuoteella peitto ylläni ja Fay istui tuolissa vuoteeni vierellä sylissään kasa vaatteita. Äännähdin heikosti kipeän rintakehäni muistuttaessa itsestään, jolloin tyttö käänsi katseensa minuun: ”Hyvä että heräsit Angel, minulla on vaatteesi.” Tyttö hymyili ystävällisesti ja nousi ylös laskien vaatteet tuolille. Aikaisemmat tapahtumat palasivat mieleeni ja punastuin, jolloin Fay virnisti minulle: ”Älä väitä että tämä oli ensimmäinen kertasi tytön kanssa?” Punastuin vielä enemmän; ainoat kokemukseni seksistä olivat ne kerrat jolloin demonit olivat käyttäneet ruumistani. Tyttö näytti ymmärtävän: ”Olen pahoillani. Jos olisin tiennyt tämän, niin olisin tehnyt ajastamme nautinnollisempaa sinulle.” Katsoin tyttöä kuin tälle olisi kasvanut toinen pää: ”Nautinnollisempaa? Minä...” En löytänyt sanoja. ”En ole koskaan ennen... nauttinut... tällaisista kanssakäymisistä... näin paljon...” Fay katsoi minua ymmärtäen: ”Voi Angel... Maailmassa on paljon asioita jotka ovat nautinnollisia, mutta minä en ole oikea demoni niistä kertomaan. Äskeinen oli vain jäävuorenhuippu, mutta joku muu tutustuttaa sinut loppuihin.” Tytön silmissä oli aitoa ystävällisyyttä ja huolehtivaisuutta, kun tämä puhui minulle rauhallisella ja hiljaisella äänellään. Tunsin voivani luottaa Fayhin ja ensimmäisen kerran aikoihin tunsin lämpimän hymyn kohoavan kasvoilleni. Samassa ovi avautui ja Marco asteli sisään: ”Fay, Kim soitti ja kyseli kuinka monta on tulossa illalliselle.” Katsoin hämmentyneenä Fayhin ja tämä ojensi tuolilla olleet vaatteet minulle: ”Pue Angel. Lähdemme kotiin.” Otin vaatteet vastaan ja olin juuri vetämässä housuja jalkaani, kun jähmetyin kuullessani mitä Fay vastasi Marcolle: ”Päivälliselle tulee tietysti 8 henkilöä, torvi. Te viisi, Angel ja minä sekä Kim itse.” Marco hymyili ja kääntyi huutamaan ovelta: ”Pojat! Tänään saadaan soppaa!” Katselin ihmeissäni kuinka Fay veti paitansa kaula-aukosta esiin suunnattoman nuijan ja kolautti sillä Marcoa päähän: ”Soppa on sulla housussas. Meillä on kalkkunaa ja Kim täyttää sen iha ite.” Sain viimein Housut jalkaani ja havaitsin että vain osa haavoista osoitti lievää kipua. Paita näytti olevan varta vasten minulle tehty, sillä sen selkämyksessä oli kaksi viiltoa ja aukot siivilleni. Viillot sain suljettua vetoketjuilla ja paita istui loistavasti päälleni.
Hämmennyin kun yhtäkkiä oli aivan hiljaista ja katsahdin Marcoon ja Fayhin. Kumpikin tuijotti minua kuin näkisivät ensikertaa langenneen enkelin. Fay nyökkäsi hyväksyvästi: ”Näytät hyvältä Angel. Musta on sinun värisi.” Marco nyökkäsi: ”Totta. Hänet oli puettu valkeaan kun löysimme hänet, mutta tuo näyttää huomattavasti paremmalta.” Painoin pääni; en osaa ottaa kehuja vastaan, ei sillä että olisin niitä koskaan saanutkaan. Fay näytti taas lukeneen mitä mielessäni liikkui ja asteli luokseni: ”Älä huoli Angel. Uusi elämäsi on vasta alkamassa ja se on täynnä kauniita ja nautinnollisia asioita, mutta muista myös ettei kaikki aina ole täysin tuskatontakaan.” Nyökkäsin tytölle ja tämä otti vasemman käteni oikeaan käteensä ja veti mukaansa: ”Tule Angel, tästä eteenpäin tulet asumaan minun ja Kimmyn luona Hisokana Ohakan kartanossa kunnes olet täysin toipunut ja oppinut uudet voimasi. Kim-chan odottaa meitä kalkkunan kera.” Seurasin Marcoa ja Faytä läpi asunnon ja ulko-ovelle, missä meitä odottivat Jon, Jason, Ray ja Drake. Tytön käsi oli lämmin omassani kun poistuimme pimeään iltaan, ja ensimmäisen kerran minusta tuntui, että elämällä on vielä jotakin annettavaa minulle.