Elämäni Hisokana Ohakan kartanossa oli sanalla sanoen mielenkiintoista. Kartanon kaksi muuta asukasta, Fay ja hänen serkkunsa Kim huolehtivat minusta useamman vuosikymmenen, ennen kuin olin valmis kohtaamaan muun maailman yksinäni. Näiden vuosikymmenien aikana Drake ja Fay opettivat minua käyttämään voimiani ja hallitsemaan kehoni yksinäisinä hetkinä. Taitoni karttuivat ja voimani palasivat hitaasti mutta varmasti, kunnes lopulta olin valmis lähtemään omilleni. Muuttoani edeltävänä iltana istuin yksin huoneessani ja kertasin kulunutta aikaa; en koskaan unohtaisi aikaani Hisokana Ohakan kartanossa.
Saavuin Hisokana Ohakaan pimeänä syysiltana yhdessä Fayn ja tutuksi käyneen poikajoukkion kanssa. Kartanon koko yllätti minut ja ihastelin sen kaunista mallia; suuret holvi-ikkunat ja koristetornit, jyrkät katot... Sisälle päästyäni jäin jälleen ihastelemaan ympäristöäni, kunnes yhtäkkiä ajatukseni keskeytti hätääntynyt ja kova polpottava ääni. Katsahdin kummastuneena Fayhin vierelläni ja tyttö näytti tyrmistyneeltä. ”Ei voi olla...” Seurasin Faytä kun tämä nopeasti kiirehti keittiöön ja täysin lamaantuneena jäin katsomaan tapahtumia. Suurella liedellä kiehui valtava kattilallinen jotain, joka yritti väkisinkin ryömiä ulos kattilasta. Se oli vihertävä ja olin erottavinani vaaleanpunaisia pilkkuja... Kansi oli kiinnitetty kattilan päälle paksulla teräsketjulla ja sekään ei näyttänyt olevan tarpeeksi. Mutta tämä keitos ei ollut se mikä minut lamaannutti. Syy täydelliseen oikosulkuun aivoissani oli nuori tyttö pöytätason ääressä. Vierelläni seisonut Fay katsoi keittiötä hetken ennen kuin virnisti: ”Kim-chan!!” Tyttö pöytätason luona kääntyi ja kohotti kätensä iloiseen tervehdykseen: ”Yô!” Tuijotin tytön kättä ja kuulin takanani äkillisen naurun purskahduksen. Itse en tiennyt olisiko minun pitänyt itkeä vaiko nauraa nähdessäni Kimmyn ja kalkkunan, joka hänellä oli kädessään. Fay pakotti kasvonsa peruslukemille ja ihailin tytön kykyä säilyttää malttinsa kunnes kuulin tämän sanat: ”Kim-chan. Kätesi on kalkkunan perseessä. Laske kätesi ja vedä se ulos.” Kim katsahti kalkkunaa: ”No kappas, niinpäs onkin.” Katselin kuinka Kim veti kätensä ulos kalkkunasta ja kohotti sen Fayn tarkasteltavaksi: ”Onko näin parempi?” Takanani Jon alkoi pikkuhiljaa hyperventiloida naurunsa vuoksi ja Marco ohjasi tämän nopeasti pois samaan aikaan kuin äärimmäisen kyllästyneen näköinen Fay läimäytti kätensä otsaansa: ”Kim-chan, you idiot...” Vilkaisin välillä liedelle ja katselin kiinnostuneena kuinka kattilassa oleva keitos oli jo saanut yhden kantta kiinnipitävän ketjun solmuista ja lukoista auki. Mielenkiintoni tosin suuntautui pian takaisin tyttöihin Fayn sanojen myötä: ”Kim-chan, sinun kuului tappaa kalkkuna ensin, sitten kyniä se ja vasta sitten, kun se on jo kuollut ja sopivalla tavalla puhdistettu, työntää täytteet sen sisään. Sinun ei siis olisi tarvinnut tunkea kalkkunalle lavuaarin tulppaa kurkkuun ja alkaa täyttää sitä elävältä. Joten ole hyvä ja pese kätesi, hanki uusi ja kuollut kalkkuna ja tee meille päivällistä. Nyt heti.” Hämmästyin Kimmyn reaktiosta; tyttö vain hymyili iloisesti ja potkaisi kalkkunan avoimesta ikkunasta ulos: ”Mutta näin tämä on paljon hauskempaa, ne?” Fay oli jo ehtinyt siirtyä lieden luo ja minäkin käänsin jälleen huomioni pakenemassa olevaan keitokseen Fayn kysyessä kattilan sisällöstä: ”Kim-chan? Mitä hellalla on?” Kim oli pesemässä käsiään vastatessaan: ”Sielläkö? Suuressa kattilassa on perunamuusi, ja siellä taempana ovat kiehumassa porkkanat ja paisti.” Nyt minunkin oli jo mahdotonta pidätellä nauruani ja Fayn ilme oli kertakaikkisen ihastuttava. En ole nähnyt niin tyrmistynyttä ilmettä sen jälkeen. Tytön kasvot näyttivät suorastaan venähtävän ja tämä veti kätensä kasvojensa yli lopulta huokaisten ja näyttäen voipuneelta: ”Kim-chan... En haluaisi olla nirso, mutta luulen ettei tämä ruoka käy...” Kim pesi edelleen käsiään: ”Kuinka niin Fay-chan?” Otin tukea ovenkarmista nauraessani kummankin tytön unohtaessa minut kokonaan. Fay tarkasteli ruokia hetken: ”No voinhan olla väärässäkin, mutta nämä sinun porkkanasi ovat juuri syömässä paistia hyvällä ruokahalulla ja perunamuusi avaa juuri toiseksi viimeistä lukkoa ja tuijottaa minua pahasti punaisilla silmillään...” Kim jähmettyi hetkeksi ja loikkasi sitten salaman nopeasti lieden luo: ”NANI?!” Tunsin käden laskeutuvan olalleni ja käännyin katsomaan takanani seisovaan Drakeen: ”Onko täällä aina tällaista?” Lohikäärme nyökkäsi ja veti minut mukaansa lähtiessään astelemaan poispäin keittiöstä: ”Ruoka täällä on herkullista, mutta ei tee hyvää ruokahalulle nähdä miten se on valmistettu. Mennään etsimään sinulle huone odotellessa.” En osannut vastata ja tyydyin vain nyökkäämään astellessani Draken vierellä ylös leveitä portaita.
Huone, jonka sain käyttööni sijaitsi kolmannessa kerroksessa aivan pitkän käytävän päässä. Pidin huoneestani heti ensisilmäyksellä lähinnä suuren parvekkeen vuoksi. Toki huone oli kauniskin, mutta parveke viestitti minulle etten ollut enää vanki. Kunhan voimani lisääntyisivät voisin lähteä lentämään parvekkeeltani kenenkään siihen puuttumatta. Yhtäkkiä kädet kietoutuivat ympärilleni ja hätkähdin hereille ajatuksistani. Tunsin Draken kiristävän otettaan enkä tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella. ”Ethän lennä pois voimiesi palattua, Angel?” En osannut sanoa mitään pojan hiljaisen kysymyksen kuullessani; mitä hän oikein tarkoitti? Pieni ilkeä ääni sisälläni palasi; Tiedät hyvin mitä hän sinulta haluaa. Sitä mitä kaikki haluavat. Sinulla ei ole muuta tarjottavaa. Tunsin Draken painavan päänsä hiuksiani vasten ja kuulin hänen kuiskauksensa: ”Pysy luonamme Angel... Tiedän että haluat lentää, olla vapaa.. Mutta sinun ei tarvitse paeta täältä...” Hymyilin ymmärtäessäni pojan sanat; en ollut vanki. He luottivat minuun. Pieni ääni tuntui vihastuvan; Luottavat!! Olet naiivi ja herkkäuskoinen. Ensin kauniita sanoja ja kohta raakaa hyväksikäyttöä. Demonikin osaa puhua kauniisti, senhän sinä tiedät. Kuuntelit kauniita sanoja samalla kun kumarruit ja tarjosit kehosi sen käyttöön. Suljin silmäni ja pakotin itseni pysymään rauhallisena: ”Miksi haluat minun jäävän? Mitä haluat minusta Drake?” Ääneni oli hiljainen, mutta onnittelin itseäni siitä kuinka tasaisena ja tyynenä se säilyi, vaikka ääni sisälläni kiljui; Tiedät hyvin mitä hän haluaa sinä hyödytön huora! Drake näytti heräävän ajatuksistaan ja hellitti otettaan minusta: ”Haluan pitää sinut turvassa Angel.. Edes siihen saakka että olet oppinut voimasi ja pärjäät omillasi.” Pieni ääni jatkoi; Ja naida sinua kunnes menetät tajusi ja jatkaa niin kauan kunnes heräät taas. Irrottauduin hänen otteestaan ja käännyin katsomaan Drakea: ”Turvassa... Miksi?” En osannut odottaa saamaani vastausta: ”Koska pidän sinusta Angel. Pidän sinusta todella paljon, enkä halua kenenkään enää koskaan satuttavan sinua.” Luulen perääntyneeni pojan puhuessa sillä yhtäkkiä tunsin vuoteen reunan jalkojani vasten: ”Pidät minusta...” Tiesin ääneni alkavan pettää jälleen; halusiko Drake todella samaa kuin muutkin? Pieni ääni ilkkui; Nytkö sen vasta huomaat? Miksi kukaan sinusta muuten välittäisi? Draken oli täytynyt poimia epäilys äänessäni sillä hän perääntyi ja painoi päänsä: ”En ikinä tekisi sinulle mitään vasten tahtoasi Angel. En halua satuttaa sinua.” En enää halunnut kuulla sisälläni ilkkuvaa ääntä joten pakotin sen pois mielestäni ja kohotin katseeni Drakeen: ”Tiedän sen... Lupaan asua täällä kunnes kykenen jälleen elämään yksin.” Drake katsoi minua outo katse silmissään ja astui lähemmäs: ”Ei sinun tarvitse elää yksin Angel. Sinulla on ystäviä nyt...” Kuulin epäilyn nousevan lohikäärmeen ääneen: ”Vai etkö ajattele meitä ystävinäsi?” Suljin silmäni hetkeksi ja kun avasin ne jälleen annoin hymyn kohota kasvoilleni: ”Minulla ei ole aikoihin ollut ketään, jota olisin voinut kutsua ystäväksi... Tiedän että minulla on vaikeuksia luottamaan oppimisessa, mutta nämä päivät ovat opettaneet minut luottamaan edes johonkin. Olen iloinen että pidätte minua ystävänänne, enkä torju tätä lahjaa.” Drake asteli nyt aivan eteeni ja ilman varoitusta halasi minua lujaa silittäen hellästi siipeni juurta: ”Angel, olen kiitollinen ystävyydestäsi... Haluan sinun kuitenkin tietävän että pidän sinusta huomattavasti enemmän kuin ystävästä yleensä... En halua satuttaa, enkä pelästyttää sinua, mutta Angel.. ...Aishiteru...” En aluksi kyennyt uskomaan kuulemaani; oliko Drake sanonut rakastavansa minua? Kaikista olioista juuri minua, käytettyä halpaa ja likaista enkelihuoraa? Drake jatkoi siipeni silittelyä ja tunsin hänen huuliensa painuvan vasten poskeani; jos hän rakastaisi minua hän ymmärtäisi... Keräsin rohkeuteni ja kiedoin omat käteni hänen vyötärölleen painaen pääni Drakea vasten: ”En ole koskaan tuntenut rakkautta Drake... Minun täytyy ensin oppia tunnistamaan uudet tunteeni, mutta..” Epäröin hetken ennen kuin uskaltauduin päästämään sanat suustani: ”Luotan sinuun ja tunnen oloni turvalliseksi lähelläsi... Kaipaan kosketustasi kun olet toisaalla...” Drake suuteli jälleen poskeani ja vetäytyi sitten kauemmas: ”Jaksan kyllä odottaa Angel.” Hetken epäröinti näkyi hänen silmissään: ”Onhan jotain odotettavaa..?” Hymyilin päästäessäni hänet otteestani: ”Luulen niin Drake... Luulen niin.” Drake hymyili ja tunsin sydämeni keventyvän. ”Se riittää minulle.” Hetken hiljaisuus ja lopulta Drake asteli ovelle: ”Menemmekö alas muiden seuraan? Päivällinen on luultavasti valmis jonkin ajan kuluttua ja voin näyttää sinulle paikkoja.” Nyökkäsin seuratessani Drakea: ”Kuulostaa hyvältä.”
Palasimme alakertaan noin tuntia myöhemmin. Tämän tunnin aikana emme kerinneet tutustua läheskään koko kartanoon, mutta sain hyvän kuvan paikan koosta. Hisokana Ohaka oli valtava. Drake ohjasi minut suureen mutta viihtyisään oleskelutilaan ja asetuin Jasonin seuraan takan eteen huokaisten väsyneesti; en edelleenkään jaksanut olla pitkään liikkeellä. Jason katsoi minua kysyvästi ja tiesin jo kysymyksen, joten vastasin ennen kuin hän ehti kysymäänkään: ”Olen kunnossa. Hieman väsynyt vain.” En tiedä uskoiko Jason, mutta hän antoi asian olla. ”Mitäs pidät kartanosta Angel?” Käännyin katsomaan äänen suuntaan ja Jon hymyili minulle iloisesti istuutuessaan seuraamme. ”Tämä paikka on valtava... Luulen etten osaa liikkua täällä lainkaan...” Tajusin vasta nyt että jäisin kartanoon yksin Fayn ja Kimmyn seuraan, eikä kukaan tutuista pojista olisi seuranani. Drake ei olisi lohduttamassa minua kun painajaiset iskisivät... Jon tuntui ymmärtävän mikä oli saanut minut vaikenemaan ja laski kätensä olalleni: ”Älä huoli Angel. Me tullaan usein käymään. Tää on sulle paras paikka toipua ja opetella käyttämään voimavaroja.” Nyökkäsin ja käänsin katseeni takassa palavaan tuleen; muut eivät ymmärtäneet. En halunnut jäädä jälleen yksin. Toki Fay oli osoittanut kykenevänsä huolehtimaan minusta sanan joka merkityksessä, mutta... Samassa keittiöstä kuluu rysähtävä ääni ja hetken kuluttua Fay asteli oleskeluhuoneeseen suuri nuija olkapäälleen nostettuna. Toisessa kädessään tyttö roikotti lonkeroista sidottua vihertävää vaaleanpunapilkullista perunamuusia. Katselin kuinka Marco avasi ikkunan ja Fay heitti muusin ulos sanaakaan sanomatta. Ray vilkaisi olkansa yli tyttöön: ”Joko me pian saamme ruokaa? Vai odotammeko suosiolla huomiseen?” Fay näytti tyrmistyneeltä: ”Senkin ruoja! Kehtaatko epäillä ruoanlaittotaitoamme?! Jos me kutsumme jonkun syömään niin me kissa vieköön myös tarjoamme herkullisen aterian.” Ray ei näyttänyt välittävän lainkaan vaikka pelottavan painavan oloinen nuija heiluikin tytön otteessa uhkaavasti. ”No sehän on hyvä. Eli siellä alkaa olla valmista?” Näin hymyn kohoavan Fayn kasvoille: ”Tietenkin alkaa olla. Kim on touhunnut ruoan ääressä koko päivän ja vain hämäyserä alkoi riehua!” Vilkaisin Joniin: ”Hämäyserä?” Jon naurahti hiljaa: ”Tytöillä tuppaa olemaan huonoa tuuria keittiössä, joten joskus heillä on hieman outoja varasuunnitelmia...” En halunnut tietää enempää ja päätin etten enää menisi keittiöön ellei niin erikseen käskettäisi.
Päivällinen todellakin oli herkullinen. Söimme viihtyisässä ruokailuhuoneessa, joka oli selvästi tarkoitettu pienemmälle joukolle kuin aiemmin näkemäni valtava sali pitkine pöytineen, ja tunnelma oli rentoutunut. Illan aikana olin jo lähes unohtanut että muut lähtisivät ja jäisin valtavaan kartanoon tyttöjen seuraan. Tieto kuitenkin palasi mieleeni kun Jon haukotteli ja nojautui Marcoon: ”Joko olisi aika palata kotiin Marco? Olen väsynyt...” Katselin hiljaa kuinka Marco suuteli vierellään istuvaa poikaa hellästi ja kietoi kätensä tämän harteille: ”Jos olet väsynyt niin lähdemme heti.” Ray vilkaisi minua ja näin kysymyksen hänen silmissään. Pakotin jonkinasteisen hymyn kasvoilleni ja nyökkäsin: ”Pärjään kyllä, kiitos kaikesta.” Pieni ääni sisälläni nauroi ilkeästi; pärjäät? Et pärjää yksin viittä minuuttia! Pakotin äänen väistymään ja käännyin katsomaan Drakea. Lohikäärme näytti keskustelevan jostakin vakavasta Fayn kanssa ja Jason laski kätensä olalleni: ”Älä huoli. He vain suunnittelevat aikataulua jonka mukaan olisi turvallisinta kouluttaa sinua käyttämään voimiasi.” Nyökkäsin jälleen, mutten osannut sanoa mitään. Kaikki ajatukseni tuntuivat olevan suuntautuneet pian koittavaan hetkeen jolloin muut lähtisivät. En ymmärrä kuinka olin saattanut kiintyä heihin näin lyhyessä ajassa, mutta he olivat huolehtineet minusta ja tiesin heidän todellakin välittävän minusta. Tiesin aina toisten tunteet, mutta minun oli vaikea hyväksyä itseeni suunnatut positiiviset tunteet. Aikani Hisokana Ohakassa tosin onnekseni muutti tämän.
Poikien lähdettyä asetuin Kimmyn ja Fayn seuraan TV-huoneeseen ja tutustuin elämäni ensimmäisen kerran televisioon. En ollut koskaan nähnyt sellaista, enhän ollut tästä oudosta ulottuvuudesta. Tämä maailma oli satoja vuosia edellä omaani ja havaitsin että nautin suunnattomasti näistä uusista asioista. Kun Kim lähti illalla nukkumaan valittaen aikaista työvuoroaan jäin kaksin Fayn kanssa. Fay näytti keskittyneen elokuvaan ja vajosin omiin mietteisiini. Ennen lähtöään Drake oli suudellut minua kaikkien edessä, mutta kukaan ei ollut sanonut asiasta mitään. Fay oli hymyillyt tietävästi ja arvasin Draken puhuneen tytölle muustakin kuin aikatauluista. Kun pojat sitten lähtivät ja ovi sulkeutui heidän jälkeensä tunsin Fayn käsien kietoutuvan vyötärölleni ja tyttö ohjasi minut päättäväisesti TV-huoneeseen. Heräsin ajatuksistani kun Fay laski kätensä olalleni ja katsoi minua kysyvästi: ”Kaikki hyvin?” Nyökkäsin, en halunnut huolestuttaa häntä. Luulen ettei hän kuitenkaan uskonut minua, sillä yhtäkkiä tunsin lujan puristuksen olassani ja Fayn silmiin syttyi punertava kiilto. Katsoi häneen epäröiden; en ollut valmistautunut tällaiseen. ”Älä valehtele minulle Angel. En salli sitä keneltäkään. Pojat saattoivat antaa asian olla sinun vuoksesi, mutta minä haluan täydellisen totuuden. Ymmärrätkö?” Nyökkäsin ja vavahdin otteen lujetessa. ”Siis nyt uudestaan, onko kaikki hyvin?” En uskaltanut kokeilla nyökkäämistä toista kertaa ja pakotin itseni etsimään oikeat sanat: ”Minulla ei ole hätää Fay... Minä vain... Totuin heidän seuraansa ja...” Ote olassani hellitti ja Fay hymyili surullisesti: ”Kaipaat heitä? Kaipaat Drakea?” Nyökkäsin osaamatta sanoa enää mitään. Fay ei enempää vaatinut ja sulki TV:n haukotellen: ”On aika mennä nukkumaan Angel. Huomenna esittelen sinulle paikkoja ja katsotaan läpi Draken kanssa suunnittelemani aikataulu. Voit sitten kertoa mielipiteesi sen nopeudesta.” Nyökkäsin noustessani; oli helppoa kun elämä oli päätetty puolestasi. Fay tuntui lukevan minua kuin avointa kirjaa ja yhtäkkiä veti minut takaisin istumaan: ”Eipäs hätäillä nuori mies. Jos luulet että päätämme elämästäsi niin olet erehtynyt. Olet täällä oppiaksesi päättämään itse omista asioistasi. Tiedän ettei sinulla ole ollut siihen mahdollisuutta aikaisemmin ja se voi tuntua aluksi ehkä hieman pelottavalta uudessa maailmassa, mutta me autamme sinut alkuun.” Katsoin ihmetellen tyttöä. Tähän asti kaikki olivat halunneet vain hallita minua; miksi kukaan haluaisi antaa minulle vapautta? Fay hymyili hellästi ja silitti mietteliäänä siipeäni: ”Ymmärsin että olit vankina lankeamisesi jälkeen... Ja kun olit vielä taivaissa ei omatahto tainnut olla arvostettu ominaisuus.” Nyökkäsin ja painoin pääni: ”Ainut päätökseni oli..” En tiennyt miten jatkaa, mutta Fay ratkaisi sen: ”…Menetkö hakemaan lisää demonilta vai kärsitkö kivuista ja koko ajan kasvavasta tarpeesta?” Tunsin punan nousevan kasvoilleni ja nyökkäsin katsomatta tyttöön vierelläni. Fay laski kättään kunnes silitti siipeni tyveä ja hymyili rohkaisevasti: ”Muuten oikein paitsi että olet tehnyt muitakin päätöksiä. Päätit karata vankeudesta, päätit luottaa poikiin ja meihin.. Älä väheksy näitä päätöksiä.” En kyennyt vastaamaan ja Fay lopetti sulillani leikkimisen nousten ylös: ”Mennäänhän nyt Angel. Tarvitset lepoa.” Nousin ylös ja astelin Fayn perässä pitkin käytäviä ja portaat kolmanteen kerrokseen. Havaitsin etten muistanut reittejä minnekään ja tunsin oloni eksyneeksi. Kolmannessa kerroksessa Fay pysähtyi erään oven eteen: ”Tämä on minun huoneeni. Jos sinulla on jotakin asiaa älä epäröi tulla luokseni oli yö tai päivä. Nyt hyvää yötä.” Hymyilin heikosti ja nyökkäsin. Siitä oli tulossa paha tapa, nyökkäilystä nimittäin. Täytyi muistaa karsia sitä. ”Hyvää yötä Fay.” Astelin huoneeseeni ja katselin hetken ympärilleni pimeässä huoneessa. Ehkä elämäni oli muuttumassa parempaan suuntaan. Riisuuduin hitaasti ja asetuin vuoteelle kyljelleni; siipeni eivät juuri sallineet selällään nukkumista. Vaivuin uneen tietämättä että elämäni tulisi muuttumaan täysin seuraavien vuosikymmenien aikana.
Vuodet kuluivat nopeasti ja hetki hetkeltä voimani karttuivat ja aloin ymmärtää mikä minusta oli tullut. Pelästyin kun muutuin ensimmäisen kerran ja kului useampi vuosi ennen kuin uskalsin edes yrittää sitä uudelleen. Drake oli tukenani jokaisella harjoittelukerralla; olipa kyseessä muuttuminen tai lisääntyneiden voimieni käyttö. Fay ohjasi minua uuden maailman tavoille ja opetti olennaisia asioita omillani elämisestä. Kim tuntui olevan aina jossakin taka-alalla. Hän oli korjaamassa vahingossa rikkomiani seiniä ja huonekaluja, istuttamassa puutarhaan uusia kasveja entisten huono-onnisten tilalle... Kim tuntui huolettomammalta kuin Fay ja oli lähes aina iloinen ja pirteä. Fay... Hän tuntui kantavan suurta vastuuta harteillaan ja hymyili usein surullisesti katsellessaan jonnekin kaukaisuuteen. En koskaan kysynyt mikä hänen mieltään painoi ja myöhemmin hän kertoi arvostavansa sitä. Ensimmäisten vuosien aikana minulle tuli selkeäksi että Fay oli kasvattanut Kimmyn pienestä pitäen omasta nuoresta iästään huolimatta. En voinut kuin ihmetellä kuinka kaksi demonityttöä olivat kyenneet varttumaan niin voimallisiksi kahdestaan. Sitten tapasin Sarah-tädin, joka itse asiassa oli kasvattanut Fayn. En ihmetellyt enää mitään sen tapaamisen jälkeen.
Eräänä talvi-iltana asuttuani Hisokana Ohakassa jo 7 vuotta olin kartanossa yksin Kimmyn lähdettyä yökylään Sarahin luo ja Fayn kadottua jonnekin erään violettihiuksisen miehen kanssa. En keksinyt mitään tekemistä joten asetuin mukavasti olohuoneeseen ja avasin tv:n. Olin juuri saanut asentoni miellyttäväksi kun tunsin sen alkavan. Pahaolo ja koko ajan kasvava tarve tyydyttää riippuvuuteni valtasivat kehoni hetkessä, enkä edes huomannut kuinka kynteni ja hampaani muotoutuivat uudelleen. En kuullut ulko-oven käyvän tai kuinka kaksi henkilöä asteli peremmälle. En kyennyt päästämään ääntä, en kyennyt hengittämään, en kyennyt estämään itseäni tuntiessani kynteni ihollani... Seuraava mitä tunsin oli voimakas loitsu, joka sitoi minut aloilleni.. En muista olleeni niin peloissani kuin kerran aikaisemmin. Loitsu esti minua liikkumasta ja aloin hätääntyä todenteolla. Sitten tunsin hellän käden olallani ja ääni jonka tunsin hyvin kuiskasi korvaani: ”Angel, haluan sinun rauhoittuvan. Kukaan ei tee sinulle mitään pahaa, mutta emme voi päästää sinua vapaaksi. Satutit itseäsi jälleen...” Fayn hiukset hivelivät poskeani kun hän kumartui halaamaan minua hellästi ja tunsin pelon hälvenevän. Kamala pieni ääni, joka oli minua kiduttanut alkuvuosina, oli jo lähes kokonaan kadonnut, enkä nytkään kuullut kuin heikkoa pientä naurua. Sen olin jo oppinut jättämään huomiotta. Onnistuin rauhoittumaan ja viimein näin jälleen ympäristöni. Fay seisoi edessäni huolestunut ilme kasvoillaan ja hieman kauempana seisoi violettihiuksinen mies pitkä puinen sauva kädessään. Mies katsoi minua violeteilla silmillään sauvan punaisen kiven hohtaessa himmeästi; hän oli ilmeisesti loitsun isäntä. Samassa kuulin nopeita askeleita ja lopulta näin Draken juoksevan huoneeseen. En kyennyt ymmärtämään mistä hän oli tiennyt tulla paikalle, mutta helpotukseni oli suunnaton. Tunsin loitsun laukeavan ja Draken kädet vangitsivat omani ennen kuin saatoin tehdä mitään. ”Angel, mitä tapahtui?” Lohikäärmeen ääni oli huolestunut hänen sitoessa käsiäni yhteen pehmeällä liinalla. En kyennyt vastaamaan; tarvitsin jotakin sisälleni ja sitominen sai tarpeeni kasvamaan entisestään. Drake nosti minut käsivarsilleen ja lähti astelemaan ulos olohuoneesta ja kohta huomasin että olimme matkalla huoneeseeni.
Olimme kahden; Fay ja tämän seuralainen olivat jääneet olohuoneeseen. Drake laski minut vuoteelleni ja alkoi riisua paitaani; havaitsin vasta nyt, että olin repinyt sen etumuksen riekaleiksi kynsilläni. Tunsin poltteen sisälläni kasvavan ja samalla tunsin oman kehoni reagoivan lohikäärmeen käsien liikkeisiin. ”Drake... Onegai...” Sillä hetkellä viimeinenkin omanarvontuntoni lensi ulos ikkunasta ja häpesin itseäni. Olin alentunut anelemaan seksiä ystävältäni... Tunsin kyyneleen valuvan silmästäni; pahinta oli että tiesin tarkalleen mitä sanoin ja tein, en vain voinut estää itseäni tekemästä sitä. Draken kädet jähmettyivät aloilleen sanojeni purkautuessa huuliltani ja käänsin pääni poispäin silmät tiukasti suljettuna. Hän inhoaisi minua varmasti, halveksisi ja lähtisi pois.. Sitten tunsin käsien liikkuvan jälleen. Toinen siirtyi silittämään poskeani pyyhkien kyyneleeni ja toinen siirtyi silittämään aluetta huomattavasti alempana.. Avasin silmäni hämmentyneenä ja kohtasin Draken katseen. Lohikäärme katsoi minua kuin olisin ollut päivällinen. Vihreissä silmissä paloi tuli, jota en ollut nähnyt koskaan aiemmin. ”Luulin ettet koskaan pyytäisi, Angel...” Sitten Drake näytti pakottavan itsehillintänsä kuriin ja siirsi kätensä pois jalkojeni välistä. ”Olen odottanut vastaustasi kauan Angel... Enkä edelleenkään tee mitään vasten tahtoasi. Tiedän ettet juuri nyt hallitse itseäsi ja siksi...” Katsoin lamaantuneena kuinka hän nousi ylös. ”Siksi minun on nyt parempi mennä. Minun on vaikea kontrolloida itseäni lähelläsi.. Odotan kunnes tunteesi ovat selkeät ja lähestyt minua vapaasta tahdostasi...” En saanut aikaiseksi pienintäkään ääntä ja Drake ilmeisesti tulkitsi minut täysin väärin. ”Ymmärrän jos et tunne mitään minua kohtaan ja hyväksyn sen. Ja sitä suuremmalla syyllä minun on parempi mennä.” Hän kääntyi lähtien astelemaan ovelle ja tunsin epätoivon valtaavan mieleni; ei, Drake ei saanut jättää minua... Hän oli ainut joka kykeni... Ainut joka kykeni rakastamaan minua... Minun oli aika vastata tähän suunnattomaan lahjaan, vaikkei omani minkään veroinen ollutkaan.
Ponnistelin ylös vuoteelta ja horjuvin jaloin astelin Draken perään. Hän oli jo ehtinyt poistua huoneestani ja epätoivoisena seurasin häntä kyynelten valuessa silmistäni. Ovella en havainnut kynnystä ja kompastuin siihen. Koska käteni olivat edelleen sidotut, en saanut tukea mistään ja kaaduin käytävälle päästäen tukahtuneen nyyhkytyksen ja yhden sanan: ”Drake...” Lohikäärme ei ollut ehtinyt kauas ja kiirehti takaisin kuullessaan kaatumiseni aiheuttaman rumahduksen. Hän polvistui viereeni ja käänsi minut kyljelleni nähden kyyneleeni. ”Drake... Älä.. Älä jätä minua yksin...” Ääneni oli vain kuiskaus ja tunteeni olivat yhtä sekasotkua. Ainut jonka tiesin varmaksi oli että halusin lohikäärmeen pysyvän elämässäni ja halusin hänet sisälleni. Aluksi olin olettanut että jälkimmäinen oli puhtaasti tilastani johtuva seikka, mutta aloin ymmärtää ettei asia ehkä ollutkaan aivan niin. Drake otti minut jälleen käsivarsilleen ja kantoi minut vuoteeni luo. Sen sijaan että olisi laskenut minut vuoteelle, Drake istuutui sen reunalle ja piti minut sylissään. Painauduin häntä vasten ja ummistin silmäni; tarvitsin kaiken rohkeuteni niihin muutamaan lauseeseen. ”Drake, sanoit odottaneesi kauan ja olet oikeassa... Olet odottanut liian kauan, ja olen ollut itsekäs pitäessäni sinut kaukana. En tee sitä enää.. Jos vain enää tahdot halpaa...” En saanut lausettani loppuun sillä yhtäkkiä Drake halasi minua lujaa. ”Angel... Kuinka monesti minun täytyy sanoa ettet ole halpa? Ja jos tarkoitat sanoa että viimeinkin vastaat tunteisiini otan ne mieluusti vastaan.” En osannut sanoa enää muuta ja kehoni ratkaisikin sen puolestani nimittäin halatessaan minua Drake oli painautunut vasten edelleen kovaa erektiotani. Punastuin havaitessani pilkkeen lohikäärmeen silmäkulmassa ja yritin painaa pääni, mutta Drake esti sen alkaen suudella minua. Vastasin suudelmaan nälkäisesti ja tiesin etteivät saamani lelut enää kykenisi viemään tarvettani.
Hän riisui vaatteeni ja asetti minut selälleni vuoteelle. Lojuin hiljaa aloillani katsellen kuinka Drake riisuutui ja asettui viereeni vuoteelle. Siipeni lepäsivät vuoteella allamme, eivätkä näyttäneet kärsivän lainkaan normaalisti niin epämukavasta asennosta. En osannut sanoa mitään ja luulen ettei se olisi ollut tarpeenkaan. Drake tiesi mitä oli tekemässä ja antauduin täysin hänen tahtoonsa. Lohikäärmeen sormet hivelivät kehoani ja piirtelivät kuvioita iholleni hänen suudellessaan minua hellästi. Kun hänen sormensa löysivät reitin sisääni jännityin; halusin hänet sisälleni, mutten tiennyt kuinka osoittaisin sen näyttämättä täysin huoralta. Hänen toinen kätensä alkoi silitellä hiuksiani ja katsoin Drakea anteeksipyytäväsi; en tiennyt kuinka reagoida tällaiseen kosketukseen. Drake ei kuitenkaan sanonut sanaakaan vaan tyytyi vain sivelemään hellästi äärimmäisen herkkää ihoani sisäänkäyntini ympärillä. Pienet väristykset juoksivat pitkin kehoani ja aloin olla epätoivoinen; tarvitsin jotakin sisälleni välittömästi. Ilmeisesti Drake huomasi sen, sillä hän alkoi katsella etsien ympärilleen ja tiesin hänen etsivän jotakin liukastetta. Ei sillä että tarvitsisin sellaista, ei kukaan ollut ennenkään sellaista vaivautunut käyttämään. Kohotin käteni ja kurottauduin vetämään yöpöydän ylimmän laatikon auki. Säilytin siellä Fayltä lelujen mukana saamiani voiteita, geelejä ja öljyjä. Drake vihelsi hiljaa nähdessään lajitelman, ilmeisesi se oli melko laaja. Punastuin hieman, sillä lohikäärme taatusti tiesi mihin olin niitä tarvinnut. Mutta edelleenkään Drake ei kommentoinut lainkaan. Hän vain valitsi erään ruusuntuoksuisen öljyn ja levitti sitä sormilleen hellästi hymyillen. Kun hän siirsi sormensa jälleen herkälle iholleni vavahdin vasten tahtoani. Tämä ei jäänyt häneltä huomaamatta ja varoen hän silitti toisella kädellään hiuksiani: ”Oletko varma Angel? Meidän ei tarvitse tehdä tätä, jos et halua...” Katsoin häneen hymyillen: ”Kiitos huolehtivaisuudestasi Drake, mutta olen valmis. Annan kehoni ja sydämeni haltuusi.” Hänen hymynsä oli häikäisevä ja sitä seurannut suudelma hellempi kuin yksikään aikaisemmista. Kuiskatut sanat paloivat mieleeni ikuisiksi ajoiksi: ”Ja minä vaalin tätä lahjaa loppu ikuisuuden. En koskaan satuta sinua Angel, lupaan sen.” Näiden sanojen jälkeen tunsin hänen sormensa työntyvän sisääni ja henkäisin syvään; se ei sattunut. Itse asiassa se tuntui paremmalta kuin mikään tätä ennen. Drake oli huolellinen valmistellessaan minua itselleen ja nautin joka hetkestä, mutta mikään ei kyennyt valmistelemaan minua tarpeeksi lohikäärmeen erektiolle. Kun hän työntyi sisääni maailma pieneni, eikä pian ollut jäljellä muuta kuin me kaksi ja vuode. Hän piti lupauksensa; minuun ei sattunut hetkeäkään ja nautin jokaisesta liikkeestä. Aluksi hän vain lojui päälläni suudelleen minua hellästi, hänen erektionsa syvällä sisälläni, ja kun hän viimein alkoi liikkua hitaalla kiireettömällä rytmillä viimeinenkin epäilykseni haihtui; tämä ei ollut pelkkää seksiä. Saavutin elämäni upeimman orgasmin ja kehoni tarpeet oli tyydytetty samalla hetkellä kuin Drake saavutti huippunsa ja tunsin hänen lämpimän nesteensä sisälläni. Jälkeenpäin lojuimme yhdessä hengitystämme tasaten ja tunsin kerrankin oloni onnelliseksi. Tähän asti olin ollut tyytyväinen elämääni, mutta vasta nyt kykenin olemaan onnellinen. Nukahdimme vuoteelleni yllämme vain siipeni, jotka olin kietonut Draken ympärille jossakin vaiheessa yhteistä hetkeämme.
Siitä illasta lähtien Drake vieraili Hisokana Ohakassa päivittäin ja viipyi usein useammankin päivän kerrallaan. En kärsinyt riippuvuudestani useampaan vuosikymmeneen ja lopulta koitti se päivä jolloin minun oli aika lähteä maailmalle. Minulle oli hankittu asunto läheisestä kaupungista ja muuttaisin seuraavana päivänä. Istuin vuoteellani ja mietin mennyttä aikaa. Vuosikymmenet olivat kuluneet todella nopeasti ja niihin oli mahtunut paljon hyvää ja paljon huonoa. Noloja hetkiä ja onnellisia hetkiä... Drake oli opettanut minut pitämään kehostani ja tunsin itseni viimein kokonaiseksi. Olin kuitenkin jo ehtinyt kiintyä kartanoon ja nyt poismuuttaminen tuntui surulliselta ja pelottavalta asialta. Fay ja Kim olivat vakuuttaneet että voisin tulla takaisin koska tahansa mutta jotenkin se tuntui mahdottomalta. En halunnut olla vaivaksi kenellekään. Tiesin etten enää palaisi kartanoon asumaan ja nyt kun muuttaminen omaan asuntooni oli niin lähellä moni asia alkoi mietityttää minua. Tulisiko Drake enää näin usein vierailemaan luonani, tapaisinko enää ketään uusista ystävistäni näin usein? Saisinko enää kutsuja Sarahin suunnattomiin juhliin? Mutta vieläkin tärkeämpiä kysymyksiä nousi mieleeni... Kuinka eläisin omillani? En ollut koskaan tehnyt työtä, eikä minulla ollut työpaikkaa. En ollut eläissäni omistanut rahaa... Millä maksaisin asunnon ja ruoan? Vasta nyt ymmärsin kuinka paljon olin saanut muilta, enkä koskaan ollut antanut mitään vastineeksi. Mutta mitä olisin voinut antaakaan? Eihän minulla ollut mitään... Tunsin itseni masentuneeksi; tämä elämä omillani alkoi tuntua yhä enemmän pelottavalta. Nousin ylös ja astelin parvekkeelle. Täysikuu loisti taivaalla ja lumi hohti sen kalpeassa valossa kuin kristalli. Katsellessani taivaalle huomasin suuren valkoisen lohikäärmeen lentävän kohti kartanoa. Kun suuri lisko oli hieman lähempänä tunnistin Jonin ja nousin siivilleni lentäen häntä vastaan. En ollut olettanut että Jon tulisi kartanolle tähän aikaan illasta ja oli utelias tietääkseni syyn.
Jon näytti ilahtuvan nähdessään minun lentävän häntä vastaan: ”Angel, juuri sinut halusinkin tavata. Tulin katsomaan miten pärjäät viimeisenä iltanasi täällä.” Tiesin toteamuksen olevan myös kysymys ja yritin hymyillä: ”Ei ongelmaa...” Jon laskeutui puutarhaan ja muutti muotoaan ihmiseksi. Alastomaksi ihmiseksi, jos tarkkoja ollaan. Itse laskeuduin parvekkeelleni ja kiirehdin hakemaan peiton ystäväni suojaksi ennen kuin lensin alas hänen seuraansa. Jon otti peiton vastaan kiitollisena. Kylmä ei ollut ongelma meille kummallekaan, mutta Marco oli varsin tarkka Jonin suhteen. Jon istuutui penkille ja taputti paikkaa vierellään: ”Istu alas Angel, ja kerro mikä on vialla?” Istuuduin huokaisten; en ollut olettanutkaan että Jon olisi uskonut ’ei ongelmaa’ -lauseeni. ”Olen vain huolissani Jon... En tiedä kuinka elätän itseni tulevaisuudessa...” Jon kohotti toista kulmaansa ja painoin pääni häpeän punatessa kasvoni: ”En omista mitään Jon... En rahaa, en tavaroita, en edes vaatteita joita käytän... Miten voin maksaa elämisestäni? Minulla ei ole työtä, saati sitten minkäänlaista koulutusta työntekoon.” Jon laski kätensä olalleni ja hymyili rohkaisevasti: ”Elät samalla tavalla kuin ennenkin. Tytöt huolehtivat ettet joudu elämään köyhyydessä.” Pudistin päätäni: ”Olen saanut heiltä niin palon, mutta mitään en voi antaa vastalahjaksi... Kuinka voisin vaatia heiltä enää enempää?” Jon katsoi minua ymmärtäen ja kietoi kätensä harteilleni: ”Älä huoli, sinun ei tarvitse vaatia, he tekevät sen vaikka yrittäisit estää. Niin kävi minun ja Marconkin kohdalla. Talomme, varallisuutemme.. Kaikki mitä meillä on, on tyttöjen ansiota. Yritimme tehdä työtä ja maksaa takaisin kaiken saamamme, mutta loppujen lopuksi he eivät suostuneet ottamaan mitään vastaan.” Katsoin Jonia yllättyneenä: ”Miksi?” Jos kohautti olkiaan: ”En tiedä. Fay vain vihjasi ettei heillä ole minkäänlaista ongelmaa rahan tai minkään muunkaan suhteen. Ja sitten hän huitaisi Marcoa nuijallaan ja käski nauttia elämästä.” Naurahdin hiljaa tälle huomautukselle; ehkä minun täytyi vain luottaa tyttöihin. Oli kuitenkin vielä yksi asia joka painoi mieltäni. Jon katsoi minua tarkasti ja hymyili sitten: ”Et halua muuttaa asumaan yksin, eikö totta?” Nyökkäsin hiljaisena; miten oli mahdollista että muut lukivat minua kuin avointa kirjaa? Jon näytti miettivän hetken ja hymyili sitten iloisesti: ”Jos et tahdo asua yksin olet tervetullut meille. Meillä on vielä yksi huone vapaana, sama jossa asuit silloin haavoittuneena.. Sen voi aina kalustaa uudelleen.” Katsoin Jonia epäuskoisena ja tämä näytti epäröivän: ”Etkö halua asua meillä?” En voinut olla hymyilemättä ystäväni epävarmuudelle; Jon oli tunteiltaan äärimmäisen haavoittuva. ”Älä käsitä minua väärin Jon. Asuminen kanssanne olisi taatusti miellyttävää, mutta en voi ottaa sellaista lahjaa vastaan. Varsinkaan kun en tiedä mitä mieltä muut olisivat asiasta.” Jon näytti helpottuneelta: ”No sitten ei ole ongelmaa. Asiasta on jo puhuttu, nimittäin Drake mainitsi ettet edelleenkään viihdy yksin ja päätimme sitten tarjota sinulle mahdollisuutta muuttaa meille. Kaikki oli yhtä mieltä asiasta, joten mitä sanot?” Kuuntelin Jonia kykenemättä uskomaan korviani; minun ei tarvitsisi elää yksin? Lopulta nyökkäsin epäröiden: ”Jos se on yhteinen mielipide, en näe syytä olla ottamatta kutsua vastaan, mutta minulla on ehtoni. Haluan korvata tämän palveluksen jotenkin.” Jon virnisti: ”Hyvä. Kerromme Faylle heti. Ja siitä korvauksesta pääsemme varmasti yhteisymmärrykseen.”
Fay ei näyttänyt reagoivan muuttuneisiin muuttosuunnitelmiin mitenkään, vaikka Jon kiskoikin hänet ylös vuoteesta, ja seuraavana päivänä muutin poikien luo. Huoneeni kalustettiin uudelleen ja korvaukseksi uudesta asuinpaikastani lupauduin tekemään suurimman osan kotitöistä. Olin oppinut tekemään niitä Hisokana Ohakassa, vaikkakin poikien luona se oli paljon vaarattomampaa. Ainut asia joka varjosti nykyistä onnellista elämääni oli Drake. Drake oli maininnut pojille, etten viihtynyt yksin muttei ollut itse tehnyt asialle mitään. Ei edes puhunut siitä kanssani. En kuitenkaan ajatellut asiaa silloin, vaan nautin elämästäni päivä kerrallaan useamman vuosituhannen ennen kuin koitti aika, jolloin Drake ei enää saapunut tapaamaan minua. Hän ei jättänyt mitään viestiä itsestään tai poissaolonsa syistä ja jäin jälleen yksin kamalan riippuvuuteni kanssa. Kohtaukset olivat aluksi pahoja ja voimakkaita ja olin niiden jälkeen voimaton ja väsynyt useamman päivän. Odotin häntä joka päivä vuosien ajan ja ajan kuluessa aloin jälleen tottua elämääni ilman Drakea jolloin kohtaukseni lievenivät. Ikävä oli silti suunnaton ja kaipasin lohikäärmettä silmittömästi. Ystävieni avulla pääsin kuitenkin tähän päivään saakka ja muutaman päivän päästä on Kimmyn 20 000-vuotis syntymäpäivät. En aio pilata rakkaan ystäväni tärkeintä juhlaa omalla käytökselläni, vaikka toivonkin Draken saapuvan paikalle. Toivoisin saavani vastauksen edes osaan mieltäni vaivaavista kysymyksistä. Miksi hän katosi sanaakaan sanomatta? Miksi hän jätti minut? Oliko syynä riippuvuuteni? Eikö hän välittänyt minusta niin paljon kuin annoin itseni uskoa? Oliko syynä kykenemättömyyteni olla yksin? Jos se oli syy, niin nyt olen parempi siinä. Asun edelleen poikien luona, mutta olen oppinut olemaan jälleen yksin. Olen oppinut jälleen tuntemaan yksinäisyyden ja kaipuun asioihin joita en voi saada. Olen jälleen eristänyt sydämeni muilta ja olen oppinut salaamaan todelliset tunteeni kaikilta. Tulikokeeni tulee olemaan tapaamiseni kanssasi Drake. Kykenenkö salaamaan kaiken myös sinulta, rakkaani?