~Zindaran Neuvoston tuho~

Olin asunut muutamia vuosia Fayn kanssa ja elämäni oli mallillaan. Olin oppinut hallitsemaan muutokseni ja voimistuin päiväpäivältä. Fay oli oma pirteä itsensä ja nautin elämästäni suuressa kartanossa hänen kanssaan. Yritin parhaani mukaan unohtaa Fayn ruoskinnan, mutta eräänä päivänä... ...se tapahtui uudelleen. Neuvosto oli saanut vihiä siitä että Fay poisti kaulapantani ja kutsui hänet uudelleen eteensä. Odotin hermostuneena kartanolla ja totta puhuen olin repiä huoneeni riekaleiksi. Fay oli hymyillyt lähtiessään ja kertoi minulle kaiken olevan kunnossa. Jotenkin vain en kyennyt uskomaan häntä. Kun kartanon pää ovi viimein aukeni, olin alhaalla muutamassa hetkessä. Fay seisoi eteisessä lähes apaattinen katse silmissään ja otti tukea käytävän seinästä. ”Fay!!” Kiirehdin hänen luokseen ja nostin hänet käsivarsilleni; verta… Lämmin tahmea neste kasteli paitani hihat ja saatoin haistaa sen raskaan tuoksun. ”Fay... Mitä tapahtui?” Katsoin tyttöä huolestuneena ja havaitsin hänen vapisevan. ”Fay...” Lähdin varoen astelemaan kohti Fayn huonetta tyttö turvallisesti käsivarsillani. Huoneeseen päästyäni laskin hänet varoen vuoteelle ja aloin riisua paitaa hänen päältään. Tämä ei ollut uutta minulle. Olimme usein nähneet toisemme ilman vaatteita, joten en ajatellut tätä mitenkään erityisenä asiana. Fay ei reagoinut minuun mitenkään ja saatuani paidan pois aloin ihmetellä kuinka hän oli päässyt kotia. Koko Fayn selkä oli syvillä ruoskan jättämillä haavoilla ja veri valui niistä pieninä virtoina. ”Fay... Odota pieni hetki... Haen sidostarpeita...” Kiirehdin hakemaan ensiapulaukun ja lämmintä vettä kylpyhuoneesta. Fay ei ollut liikkunut tänä aikana lainkaan ja pakotin itseni pysymään rauhallisena alkaessani hoitaa hänen haavojaan.

Fay ei päästänyt ääntäkään koko aikana ja kun olin valmis huomasin hänen olevan edelleen hereillä. Varoen nostin hänet syliini ja siirsin hänet huoneeseeni. Fay ei reagoinut edelleenkään mitenkään kun laskin hänet vuoteelleni. En voinut antaa hänen lojua oman vuoteensa verisillä lakanoilla. Peittelin hänet varoen ja olin juuri lähdössä kutsumaan Sarahia, kun Fay tarttui käteeni. ”Älä... Drake... Älä... En tahdo olla nyt yksin...” Istuuduin vuoteen reunalle ja silitin hellästi hänen hiuksiaan: ”En mene minnekään Fay. Olen luonasi niin pitkään kuin haluat.” Fay sulki silmänsä ja näin hänen vapisevan. ”Kiitos... Drake...” Istuin hänen vieressään osaamatta sanoa enää sanaakaan; olin liian vihainen. Miksi neuvosto oli kutsunut Fayn, eikä minua? Minun oli vaikea hillitä vihaani ja huomaamattani aloin palata todelliseen muotooni. Suomut alkoivat peittää kehoani ja kasvoni muotoutuivat liskomaisiksi. Kynteni pitenivät Fayn hiuksissa ja vedin nopeasti käteni pois. ”Drake... Sinun.. ei tarvitse.. yrittää.. hillitä itseäsi...” Hänen äänensä oli vain hiljainen kuiskaus ja vihani kasvoi entisestään; kuinka neuvosto saattoi tehdä jotakin tällaista? Kun Fay viimein nukahti olin jo tehnyt päätökseni; neuvosto tulisi maksamaan tästä kalliisti.

Istuin Fayn vierellä useita tunteja ja mieleni tuntui tyhjältä. En osannut tehdä mitään, en tiennyt keitä neuvostossa oli, enkä kuinka voisin laittaa heidät maksamaan tekemisistään. Kun kuulin ääniä alakerrasta oli jaloillani ja taisteluvalmiina samassa hetkessä. Kukaan ei koskisi Fayhin. Lähdin huoneesta hiljaa ja astelin kohti ääntä äänettömin askelin. Kun pääsin portaiden yläpäähän näin portaita nousevan violettihiuksisen miehen, jonka olemus kertoi minulle heti ettei kyseessä ollut ihminen. Hän ilmeisesti havaitsi minut sillä mies käänsi katseensa ylös ja näin hänen ametistin violetit silmänsä. ”Drake niinhän?” Tunsiko mies minut? En osannut hetkeen sanoa sanaakaan ja pian mies seisoi edessäni porrasta alempana ja hymyili minulle ärsyttävää hymyä. Vihani kasvoi entisestään enkä kyennyt estämään matalaa murinaa. Mies vakavoitui hetkessä ja katsoi minua tarkasti, jolloin havaitsin paitani olevan edelleen veressä. ”Mitä on tapahtunut? Missä Fay on?” En sanonut sanaakaan ja yhtäkkiä tunsin vahvojen käsien tarttuvan kaulaani ja nostavan minut ilmaan: ”Mitä Faylle on tapahtunut!? Puhu lohikäärme!” Hetkeen en saanut henkeä ja vain tuijotin yhtäkkiä vihaisia violetteja silmiä, joissa paloi selkeä huoli. Selvittyäni yllätyksestä pakotin miehen irrottamaan otteensa ja vedin syvään henkeä: ”Kuka… Kuka oikein olet? Mitä tekemistä sinulla on Fayn kanssa?” Mies katsoi minua hetken ennen kuin sulki silmänsä ja selkeästi pakotti itsensä rauhoittumaan: ”Olen Xelloss Metallium ja asiani ei kuulu lohikäärmeelle.” Tunsin vihani leimahtavan jälleen, mutta pakotin itseni pysymään rauhallisena ja viittasin miestä seuraamaan itseäni.

Palatessani Fayn huoneeseen havaitsin hänen heränneen ja kiirehdin Fayn luokse: ”Fay, mikä on olo?” Fay hymyili minulle heikosti: ”Paljon parempi, kiitos Drake..” Kuulin kuinka Xelloss asteli lähemmäs ja näin hymyn Fayn huulilla muuttuvan iloisemmaksi. ”Xell...” Xell? Olivatko Fay ja Xelloss niin läheisiä? Siirryin syrjemmälle ja kun Xelloss istuutui Fayn vuoteen laidalle silittäen hellästi Fayn hiuksia, poistuin huoneesta sulkien oven perässäni. Fay ei ollut maininnut poikaystävästä koko aikana jonka olin viettänyt hänen luonaan... Tunsin oloni oudoksi; olinko mustasukkainen? Ei, ei se ollut sitä, en tuntenut Faytä kohtaan kuin kiitollisuutta ja ystävyyttä. Astelin käytävän päähän ja avasin ovet parvekkeelle; kylmä viima sai minut värähtämään mutten välittänyt siitä astellessani lumiselle parvekkeelle. Lumi tuntui kylmältä paljaissa jaloissani ja kohotin katseeni öiselle taivaalle. Tunsin itseni ulkopuoliseksi ensimmäisen kerran Zindaraan tuloni jälkeen. Ikävät muistot Gardasiasta palasivat mieleeni ja sekoittuivat Xelloksen inhon sävyttämään ääneen tämän kutsuessa minua lohikäärmeeksi. En huomannut kuinka kyyneleet alkoivat valua silmistäni tuijottaessani tähtien täyttämälle taivaalle. En enää havainnut kylmyyttä tai viimaa; muistot olivat vallanneet mieleni ja kiduttivat minua saaden jo umpeutuneet haavani särkemään.

En tiedä kuinka kauan aikaa oli kulunut seisoessani paljain jaloin lumisella parvekkeella, mutta yhtäkkiä tunsin kädet ympärilläni. Lämpimät kädet palauttivat minut tähän hetkeen ja tunsin jälleen kylmyyden. Olin muuttunut ihmismuotooni ja kun käänsin päätäni näin Fayn halaavan minua takaapäin. Xelloss seisoi muutaman metrin päässä käytävässä ja katseli meitä neutraali ilme kasvoillaan Fay painaessa päänsä selkääni vasten: ”Mikä on vialla Drake? En ole nähnyt kyyneleitäsi ennen.” Painoin pääni tietämättä mitä sanoa; en osannut selittää tunnettani. Fay kiersi eteeni ja havaitsin hänen vaihtaneen ylleen puhtaat talvivaatteet: ”Drake? Puhu minulle ystäväni.” Hänen hellä kosketuksensa sai minut värähtämään ja painoin pääni Fayn kättä vasten: ”Fay... En osaa selittää tätä...” Fay hymyili minulle lämpimästi: ”Tule sisään Drake. Olet ollut täällä tuntikausia, sinulla täytyy olla kylmä.” Nyökkäsin ja seurasin Faytä sisälle, jolloin katseeni kohtasi Xelloksen katseen ja ennen kuin huomasinkaan käänsin katseeni pois. Tunsin Fayn otteen kädestäni kiristyvän ja kuulin hänen henkäisevän: ”Xelloss Metallium. Mitä olet tehnyt Drakelle?” Käänsin katseeni Fayhin, jonka ääni kuulosti yhtäkkiä kylmältä kuin ulkona puhaltava viima. ”Fay… Ei hän…” Fay laski sormensa huulilleni: ”Shhh... Anna hänen vastata.” Täydeksi yllätyksekseni Xelloss polvistui Fayn eteen ja painoi päänsä: ”Olen pahoillani Fay. Annoin vanhojen asioiden vaikuttaa arvostelukykyyni.” Fayn ilme lämpeni ja hymy palasi hänen huulilleen: ”Nouse Xelloss, minä en ole se, jolta sinun kuuluu pyytää anteeksi.” Katselin tapahtuma hämilläni kun Xelloss nousi ja kumarsi minulle: ”Olen pahoillani Drake. Menneisyyteni lohikäärmeiden parissa ei ole mieluisa ja annoin sen vaikuttaa itseeni tavatessamme.” Katsoin miestä tyynenä: ”Vihaat meitä vai mitä?” Näin Fayn katsovan miestä terävästi, mutta tämä vain hymyili kylmästi: ”Totta.” Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi: ”Hyvä tietää. Haluatko kokeilla olenko yhtä helppo voittaa kuin aikaisemmin tappamasi yksilöt?” Fay näytti aikovan sanoa jotain mutta Xelloss ehti ensin: ”Toki. Nyt heti?” Laskin käteni Fayn olalle: ”En usko että voin odottaa enää kauempaa.” Fay katsoi minua anoen: ”Älä ole tyhmä Drake, et tiedä kuinka vahva Xell on.” Katsoin miestä silmiin ja puristin hellästi Fayn olkaa: ”Kyllä tiedän. Älä huoli Fay, en aio hävitä.”

Seisoimme suurella aukiolla hieman kauempana Fayn kartanosta. Xelloss näytti vakavoituneen ja seisoi muutaman metrin päässä minusta. Fay näytti huolestuneelta seisoessaan aukion laidalla. Hän oli vannottanut meillä ettemme surmaisi toisiamme vaan lopettaisimme taistelun välittömästi kun voittaja olisi selvillä. Ymmärsin Fayn huolen mutta en kyennyt vaientamaan taistelutahtoani. Halusin osoittaa etteivät lohikäärmeet olleet helppoja saaliita. Xelloss katsoi minua arvioiden ja kun annoin kehoni muuttua näin hänen ilmeestään ettei hän ollut olettanut aivan tätä. Annoin muutoksen kulkeutua loppuun saakka ja katselin pieneltä näyttävää vastustajaani tietäen ettei koolla ollut merkitystä. Taistelumme alkoi kun Xelloss yhtäkkiä katosi ja ilmestyi leijumaan eteeni puinen sauva kädessään. Sauvan verenpunainen kivi hohti pahaenteisesti ja tiesin että mies oli tosissaan, mutta niin olin minäkin. Väistin ensimmäisen energia pallon ja nousin siivilleni siirtäen taistelumme ilmaan. Xelloss näytti luottavan nopeuteensa ja ulottuvuudessa siirtymiskykyynsä. Opin nopeasti hänen hyökkäyskuvionsa ja otettuani vastaan muutaman varsin kovan ja kivuliaan iskun valmistauduin vastahyökkäykseen. Kun Xelloss ilmestyi esiin seuraavan kerran käännyin nopeasti ja iskin hampaani hänen sauvaa pitelevään käteensä. Kuulin vastustajani huudahtavan yllätyksestä ja kivusta ja kiristin otettani kunnes kuulin tyydyttävän rasahduksen ja uuden tuskan huudon. Samassa kuitenkin tunsin polttavan kivun kaulassani ja irrotin otteeni murahtaen; olin ollut varomaton. Xelloss putosi maahan otteeni irrottua. Pudotus oli pitkä ja käytin sen aiheuttaman hämmennyksen hyödykseni. Samalla hetkellä kun Xelloss toipui yli kolmenkymmenen metrin pudotuksestaan laskin jalkani hänen selkänsä päälle varoen kuitenkaan liiskaamasta vastustajaani. Fay kiirehti lähemmäs ja laskin pääni aivan Xelloksen vierelle: ”Joko riittää?” En ollut edes käyttänyt voimiani vielä ja epäilin että myös vastustajani oli vain leikkinyt kanssani, mutta nyt tilanne oli toinen. Olisin milloin vain voinut murskata hänen kehonsa lisäämällä painoa jalalleni. Xelloss irrotti otteensa sauvastaan ja nyökkäsi: ”En olettanut että pärjäisit ilman voimiasi Drake. Luulen että meidän on otettava tämä uudestaan heti kun luuni paranevat.”

Fay pääsi viimein paikalle ja yllätyin kun hän veti suuren nuijan rintojensa välistä huitaisten sillä miestä päähän: ”Ette varmaan ota uusiksi! En aio katsoa toista kertaa kun minulle tärkeät henkilöt silpovat toisiaan!” Näin kyyneleet Fayn silmissä ja muutuin saman tien ihmishahmooni: ”Fay... Olen pahoillani... En tarkoittanut...” Painoin pääni häpeäntunteen voimistuessa; näinkö minä kiitin Faytä kaikesta mitä tyttö oli puolestani tehnyt? Hyökkäsin hänen poikaystävänsä kimppuun? Xelloss nousi ylös päätään hieroen ja hymyili iloisesti: ”Aah Fay-chan, tuo oli mitä mieluisin tervehdys!” Katsoin miestä yllättyneenä ja Fay hymyili minulle: ”Hän on mazoku ja väittää olevansa pappikin vielä.. Ja mazokut pitävät negatiivisista tunteista. Ja tämä ainakin pitää kivusta...” Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi; se selittikin paljon. Samassa Fay horjahti ja ennen kuin kumpikaan meistä ehti reagoimaan kaatui pehmeälle nurmelle. ”Fay!” Kumarruin tytön puoleen ja pudistin päätäni: ”Tajuton... Liikaa rasitusta..” Tunsin käden olallani ja käännyin katsomaan mazokuun takanani. ”Älä huoli Drake, Fay-chan on kunnossa tuota pikaa. Hänellä oli jo varsin paljon voimaa iskussaan.” Katsoin papin ärsyttävää hymyä hetken ja lopulta nostin Fayn käsivarsilleni: ”Vien Fayn lepäämään, sitten minulla on tekemistä.” Lähdin astelemaan kohti kartanoa ja Xelloss asteli vierelläni mietteliäs ilme kasvoillaan.

Vein Fayn lepäämään erääseen tyhjillään olevaan huoneeseen ja astelin itse tv-huoneeseen, josta löysin myös mazokun. Xelloss katsoi minua vakavana ja kun astelin lähemmäs nousi ylös: ”Neuvosto teki tuon Faylle vai mitä?” Nyökkäsin vihan sisälläni leimahtaessa jälleen liekkiin pelkän neuvoston mainitsemisesta. Xelloss näytti pitävän vihastani ja otti viitastaan esiin puisen rasian: ”Haluat kostaa vai mitä? Siinä tapauksessa annan sinulle nämä.” Pappi avasi rasian ja näin kaksi hopeista ranneketta: ”Mitä nämä ovat?” Epäilykseni kuulsi selkeänä ääneeni ja Xelloss hymyili: ”Daijôbu Drake-kun. Ne lisäävät voimiasi.” En tiennyt pitäisikö pappiin luottaa ja näin hänen vakavoituvan: ”Minäkään en hyväksy mitä neuvosto teki Faylle, mutta en voi itse puuttua asiaan. Sen vuoksi voin vain antaa sinulle jotakin mikä takaa kostosi onnistumisen.” Nyökkäsin selityksen kuullessani ja Xelloss ojensi laatikkoa minua kohti: ”Ota ne Drake. Ne muotoutuvat sinulle sopiviksi kun kosketat niitä.” Ojensin käteni ja samalla hetkellä kun sormeni kosketti hopeista pintaa rannekkeet alkoivat hehkua ja ne sulautuivat yhteen muodostaen hopeisen pannan. Hymyilin katkerasti nähdessäni mitä minulle sopiva tarkoitti ja Xelloss näytti yllättyneeltä: ”No tuota en arvannut.” Otin pannan käteeni ja katsoin sitä hetken: ”Ja haluat että luotan sinuun niin paljon että laitan tämän vapaaehtoisesti kaulaani?” Xelloss avasi silmänsä ja katsoi minua vakavana: ”En Drake, haluan sinun luottavan minuun niin paljon että annat vapaaehtoisesti minun laittaa sen kaulaasi.” Nielaisin sanat kuullessani; kaulapanta ei tuonut kuin pahoja muistoja. Xelloss otti pannan kädestäni ja katsoi minua vakavana: ”Fay on kertonut menneisyydestäsi ja minun täytyy myöntää että tämän esineen avulla voisin saada sinut hetkellä millä hyvänsä täysin voimattomaksi ja vain minä voin sen poistaa, mutta ei ole tarkoitukseni hallita sinua. Haluan Faytä satuttaneiden henkilöiden kärsivän ja tiedän että sinä haluat samaa.” En voinut estää tyhjää naurahdusta karkaamasta huuliltani: ”Puhut liikaa mazoku. Minulla ei ole aikaa selityksille, joten pistä toimeksi.” Xelloss näytti hetken yllättyneeltä, mutta astui viimein lähemmäs ja sulki pannan kaulaani: ”Lohikäärmeeksi olet rohkea luottaessasi henkesi mazokun käsiin.” Ymmärsin mitä hän tarkoitti ja käännyin sanaakaan sanomatta katsomaan yläkertaan vievien portaiden suuntaan. Fay ei pitäisi suunnitelmastani, joten en kertonut hänelle mitään. Poistuin kartanosta pikkuhiljaa valkenevaan aamuun hopeanhohtoinen panta kaulassani.

Saavuin neuvoston kokoontumispaikalle juuri kun aurinko nousi sen ensimmäisten säteiden kimallellessa pannallani. Astuessani sisään suureen hallimaiseen rakennukseen en tiennyt mitä olin tekemässä. En ollut suunnitellut tätä pidemmälle. Kun kohotin katseeni tajusin että kaikki neuvoston jäsenet olivat edelleen paikalla. He istuivat korkeilla istumillaan ja tunsin heidän arvioivat katseensa. Ilmeisesti he olivat havainneet pantani, sillä osa jäsenistä äännähti yllättyneesti ennen kuin kääntyivät katsomaan keskimmäisellä paikalla istuvaa henkilöä. En kyennyt näkemään kenenkään kasvoja tai muitakaan tunnistettavia piirteitä heidän kasvojaan peittävien huntujen ja pitkien hupullisten kaapujen takia. Tämä siis oli kaikkivoipa neuvosto. ”Sinä siis olet lohikäärme jonka neiti Winter toi maailmaamme. Kuulimme tosin että hän olisi jo irrottanut pantasi.” Katsoin puhujan suuntaan; ääni oli selkeästi muutettu. ”Ja te olette ne idiootit jotka menivät ruoskimaan hänet pelkän huhun perusteella?” Tunsin heidän vihaiset katseensa ja hymyilin kylmästi; neuvostokin oli vain tavallisia eieneitä. ”Vaiti lohikäärme. Olemme myöntäneet sinulle luvan pysyä ulottuvuudessamme, mutta vaarannat se käytökselläsi. Me emme olleet halukkaita ottamaan sinua maailmaamme, mutta neiti Winter anoi sitä koko sydämestään. Osoita siis kunnioitusta ja puhu vasta kun sinua puhutellaan.” Tunsin oman vihani voimistuvan ja hiljainen murina syntyi kurkussani kehoni alkaessa muuttua todelliseen muotooni. ”Mahdotonta! Pannan piti toimia täälläkin!” Kuulin hätääntyneet mutinat ja huudahdukset: ”Väärä panta, idiootit. Ettekö tunnista niitä toisistaan?” Ääneni sisälsi jopa itseni yllättävän määrän inhoa ja vihaa muuttuessani loppuun asti. Hallin katto antoi periksi siipieni tieltä ja vain seinät jäivät jäljelle puistellessani betonin ja kivet selästäni. Tunsin voimieni kasvavan ja mielessäni kiitin mazoku pappia antaessani kuumien liekkien purkautua suustani.

Liekit nuolivat kivisiä seiniä sulattaen kiven muodottomaksi, mutta ne eivät tehneet mitään suomuilleni kiivetessään pitkin jalkojani. Seisoin todellisessa olomuodossani kuunnellen tuskanhuutoja liekkieni saavuttaessa neuvostonjäsenet yksi toisensa perään ja nautin tuleni kuumuudesta. En ollut koskaan ennen käyttänyt voimiani metsästämiseen, mutta nyt vanhat vaistot heräsivät ja aistini terästyivät entisestään; yksikään saaliistani ei pääsisi pakoon. Palavan lihan käry voimistui ja yhtäkkiä jokin sisälläni palasi ennalleen; mitä olinkaan tehnyt! En huomannut kuinka muutuin ihmismuotooni katsellessani kauhistuneena aikaansaamaani hävitystä. Mustanhehkuiset liekit roihusivat taltuttamattomina ympärilläni ja kivi suli jalkojeni juuressa. Viimeinen neuvoston jäsen katsoi minua kauhun samentamin silmin ennen kuin hänkin muuttui tuhkaksi edessäni. Vasta nyt tajusin mitä olin juuri tehnyt; olin tuhonnut Zindaran Neuvoston ja surmannut jokaisen jäsenen silmänräpäyksessä ennen kuin ehdin edes harkitsemaan asiaa. Vajosin polvilleni liekkeihin ja ne kietoutuivat ympärilleni kuin halaten ja lohduttaen minua. Mutta mikään lohtu maailmassa ei kyennyt poistamaan häpeääni. En kyennyt ajattelemaan kuin yhtä asiaa; Fay olisi vihainen. Fay lähettäisi minut pois tai ehkä jopa rankaisisi minua… Luulen että itkin, mutten muista varmaksi. Tiedän vain että jos itkin niin en tehnyt sitä uhrieni takia vaan pelastajalleni tuottamani pettymyksen takia.

En tiedä kuinka paljon aikaa oli kulunut, mutta yhtäkkiä tunsin läimäisyn poskellani. Heräsin horroksestani ja havaitsin liekkieni sammuneen. Jäljellä oli vain sulaneet ja vääristyneet kiviseinät ja tuulen ilmaan lennättämää tuhkaa. Katsoin suuntaan josta kasvoihini osunut isku oli tullut ja näin Fayn seisovan edessäni kasvot ilmeettöminä. Nielaisin ja painoin pääni; en voinut edes sanoa olevani pahoillani. Se olisi ollut naurettava yritys laimentaa tekoani. ”Drake, sinä jääräpäinen lohikäärme!” Yllätyin tuntiessani Fayn yhtäkkiä halaavan minua. ”Ymmärrätkö kuinka huolissani olin sinusta?! Olisit voinut satuttaa itsesi!!” Katsoin ymmälläni tyttöä edessäni: ”Satuttaa itseäni...? Fay minä…” Tunsin hänen sormensa huulillani: ”Shhh Drake… Älä pelkää, et ole tehnyt mitään.” Näin päättäväisyyden Fayn silmissä ja nyökkäsin osaamatta sanoa sanaakaan. ”Hyvä... Tule Drake, mennään kotiin, haluan varmistaa että olet täysin kunnossa.” Olin hämilläni ja annoin tytön vetää minut ylös: ”Fay... Olen pahoillani... En tiedä mikä minuun meni...” Hänen kasvoilleen syttyi lämmin hymy ja tunsin hänen kätensä sivelevän poskeani: ”Et ole tehnyt mitään väärää Drake, mutta puhutaan siitä kotona.” Nyökkäsin ja lähdin seuraamaan Faytä pois palaneen Neuvoston Salin raunioista. Katsoin taivaalle tuntiessani lämmön ihollani; aurinko ei ollut vielä edes puolimatkassa keskitaivaalle. Zindaran ikuisuuksia kestänyt Neuvosto oli tuhoutunut muutamassa tunnissa savuavaksi raunioksi ja tuhkaksi tuuleen.